USU-kysely: Hallituksen jatko ei riipu kuntavaalien tuloksesta

Perussuomalaiset haluavat kaataa hallituksen, jos vaalitulos on sille epäedullinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Selvä enemmistö suomalaisista katsoo, että kesäkuun kuntavaalit eivät ole äänestys hallituksen luottamuksesta.

Uutissuomalaisen kyselyssä 61 prosenttia vastanneista katsoo, että kuntavaalien tuloksen ei pitäisi vaikuttaa Sanna Marinin (sd.) hallituksen jatkamiseen nykyisessä kokoonpanossa. Vastakkaista mieltä oli 19 prosenttia vastanneista, ja 20 prosenttia ei osannut sanoa mielipidettään.

Kyselyä tehtäessä vastaajille kerrottiin, että osa puolueista on pyrkinyt tekemään kuntavaaleista vaalit, joissa mitataan hallituksen luottamusta.

– Puolueista perussuomalaiset on pitänyt esillä ajatusta, että kuntavaaleissa ollaan kaatamassa hallitusta. Koko väestön keskuudessa sillä ei näytä olevan kovin suurta kannatusta, kommentoi Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari USU:lle.

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kyselyssä muista. Heistä 66 prosenttia katsoo, että kuntavaalien tuloksen pitäisi vaikuttaa hallituksen jatkoon.

– Perussuomalaiset olisi gallupien mukaan suurin puolue eduskuntavaaleissa, joten kannattajat voivat nähdä sen potentiaalisena pääministeripuolueena. He myös kokevat eniten antipatiaa nykyistä hallitusta kohtaan, arvioi Jyväskylän yliopiston valtio-opin professori Mika Ojakangas.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)