X
SULJE MAINOS
Sairaalat ovat paikoin olleet lujilla USA:ssa kasvaneiden tartuntamäärien takia. LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Brandon Bell

USA:sta varoitus koronan mahdollisesta ”hirviövariantista”

Valkoisen talon koronaneuvonantaja Anthony Faucin mukaan suuret tartuntamäärät ajavat mutaatioita.

Yhdysvaltain korkeat koronatartuntamäärät lisäävät todennäköisyyttä uudelle ja olennaisesti aiemmista poikkeavalle virusmuunnokselle, Yhdysvaltain allergia- ja tartuntatautiviraston johtaja ja Valkoisen talon koronaneuvonantaja, tohtori Anthony Fauci varoittaa.

Asiasta tässä uutisoivan Newsweekin mukaan Faucilta kysyttiin pandemian tulevaisuudesta ja tällaisesta niin kutsutusta ”hirviövariantista” MSNBC:n haastattelussa. Axios puhuu jutussaan taas ”hirviöriskistä”.

Anthony Faucin mukaan amerikkalaiset saavat tällä hetkellä tartuntoja yli kymmenkertaisella vauhdilla verrattuna siihen, mitä epidemian lopettaminen edellyttäisi.

– Eräs syy siihen, miksi haluamme saada niin monelle rokotuksen kuin mahdollista, on se, että virukset eivät mutatoidu, jos niillä ei ole tilaisuutta levitä ja lisääntyä, Fauci vastasi.

Mitä enemmän virusta yhteisössä leviää, sitä enemmän sillä on tilaisuuksia muuttua. Tämä kasvattaa uuden entistä pahemman muunnoksen syntymisen todennäköisyyttä.

– Seuraavan mutantin, seuraavan variantin, estäminen on nyt yksi rokotusten tarkoituksista, hän jatkoi.

Yhdysvalloissa on todettu tässä kuussa päivittäin jopa yli 140 000 uutta tartuntaa. Luvut ovat korkeimmillaan sitten tammikuun.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt