Verkkouutiset

USA:ssa oireettomia nuoria kehotetaan koronatesteihin

Joissain osavaltioissa avaamistoimia on jouduttu perumaan tartuntojen lähdettyä kasvuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat kehottaa nyt myös oireettomia nuoria käymään koronavirustesteissä, uutisoi BBC. Asia tuotiin esiin perjantaina 26. kesäkuuta pidetyssä Valkoisen talon tiedotustilaisuudessa.

– Kun aiemmin pyysimme heitä pysymään kotona, nyt pyydämme heitä testaamaan itsensä, Deborah Birx, koronaviruksesta vastaava koordinaattori sanoi perjantaisessa tiedotustilaisuudessa.

Perjantaina Yhdysvalloissa todettiin 40 000 uutta koronavirustapausta. Joillain alueilla tautitapausten kasvu ei kuitenkaan johdu vain lisääntyneestä testauksesta.

Joissain osavaltioissa yhteiskunnan avaaminen on jouduttu keskeyttämään, kun tartuntatapausten määrät ovat nousseet. Näin on käynyt esimerkiksi Texasissa, Floridassa ja Arizonassa.

Lisäksi tällä viikolla ennätys päivän aikana havaituissa koronavirustartunnoissa on havaittu esimerkiksi Alabamassa, Kaliforniassa, Idahossa, Mississipissä, Missourissa, Nevadassa, Oklahomassa, Etelä-Carolinassa ja Wyomingissa.

– Kuten voitte nähdä, kohtaamme vakavan ongelman tietyillä alueilla, Yhdysvaltain tartuntatautipäällikkö, lääkäri Anthony Fauci totesi tiedotustilaisuudessa.

Yhdysvalloissa koronavirustilanne on maailman kriittisin. Maassa on yhteensä yli 2,4 miljoonaa koronavirustartunnan saanutta. Jotkut asiantuntijat epäilevät määrän olevan todellisuudessa kymmenenkin kertaa suurempi. Viruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut Yhdysvalloissa yli 125 000 ihmistä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)