Maailmanhistorian suuret sivilisaatiot ovat ensin vahingoittaneet itse itseään, sitten joutuneet ulkoisen vihollisen kukistamiksi. Suurvallan rappion siemenet on usein kylvetty jo silloin, kun sen mahti on ollut huipussaan, nimekäs amerikkalainen ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Andrew A. Michta muistuttaa.
– Niin vaikea kuin sitä kenties onkin hyväksyä, näin näyttää olevan yhä selvemmin USA:n laita tänään. Myrkyllinen yhdistelmä yhä selittämättömämpiä eliittejä, haurastunutta sisäistä kulttuuria, luokkasotaa ja tulehtuneita roturistiriitoja on alkanut pirstoa historian menestyksekkäintä demokraattista tasavaltaa keskenään taistelevien heimojen kansakunnaksi, Michta sanoo National Review -lehdessä.
Maan kansainvälinen johtoasema on hänen mukaansa vaakalaudalla ennen kaikkea siksi, että maata ovat viime vuosikymmeninä hallinneet eliitit, joiden harjoittamalta politiikalta on puuttunut kansan enemmistön varaukseton tuki.
– Globaalin johtoaseman haltijat ovat historiallisesti kukoistaneet niin kauan kuin niillä on ollut yhtenäinen ja koossa pysyvä kansakunta takanaan, hän toteaa.
Michta on entinen Yhdysvaltain laivastoakatemian professori, joka toimii George C. Marshall European Center -instituutin kansainvälisten suhteiden ja turvallisuuspolitiikan laitoksen dekaanina Saksassa.
”Liberalismi ei liimaksi riitä”
Michtan mielestä USA:n politiikkaa on viimeisten kolmenkymmenen vuoden ajan leimannut yhä räikeämmin asetelma, jossa etuoikeutetuille on ollut omat säännöt, rivikansalaisille omansa. Tämän seurauksena maa on hänen mukaansa ajautunut käännekohtaan, josta ei paluuta ole.
– Muutamat lähivuodet ratkaisevat sen, tokeneeko maa jälleen kerran, vai jakaako se Britannian ja Ranskan kaltaisten ammoin suurten imperiumien kohtalon, hän sanoo.
Kansallisen yhteisymmärryksen palauttamisella on hänen mukaansa kiire, sillä edessä saattaa piankin olla aseellisia konflikteja Intian ja Tyynenmeren alueella, Lähi-idässä ja myös itäisessä Euroopassa. Tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo, sillä amerikkalaisuuden kansallinen elementti tuntuu olevan nyt enemmän tai vähemmän kateissa.
– Sen seurauksena hillitön liberalismi ja yhä radikaalimpi postmodernismi ovat nousseet keskeisiksi maan politiikkaa muovaaviksi voimiksi. Kaiken aikaa laajenevat oikeudet on irrotettu velvollisuuksien vastavuoroisuudesta, joka on historiallisesti ollut amerikkalaisia yhdistävä kansallinen liima. Liberalismi yksin – varsinkaan yhdistettynä postmoderniin edistyksellisyyteen – ei koskaan riitä amerikkalaista tasavaltaa kannattelemaan, hän toteaa.
