– Suomen ongelma ei ole eriarvoisuus vaan vaurauden puute, EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen toteaa.
Hän listaa tämän linkin takaa löytyvässä Twitter-ketjussaan suuren määrän tilastovertailuja Suomen ja muiden Pohjoismaiden välillä.
Ne maalaavat kuvan kovan tulontasauksen, pienten varallisuuserojen ja erittäin pienen köyhyysriskin maasta, jossa kansalla on verrattain vähän vaurautta ja jossa työtä tehdään liian vähän.
Sami Pakarinen huomauttaa esimerkiksi, että Suomen BKT asukasta kohden on Pohjoismaiden matalin kuten on myös asukkaiden keskimääräinen varallisuus. Varallisuus- ja tuloeroista kertovat varallisuuden gini-kerroin ja tulojen gini-kerroin ovat taas Pohjoismaiden toiseksi matalimmat. Kumpikin on myös säilynyt Pakarisen mukaan liki muuttumattomana viimeiset parikymmentä vuotta. Suomessa on lisäksi Pohjoismaiden pienin köyhyysriski ja korkein tulojen uudelleenjako.
Työllisyystilastot eivät mairittele. Sami Pakarinen nostaa esiin, että Suomessa on Pohjoismaiden matalin työllisyysaste ja korkein rakenteellinen työttömyysaste.
Ekonomisti lähettää myös terveiset hallituksen budjettiriihen alla väläyteltyyn lähdeveroon. Sitä on ajettu etenkin pääministeripuolue SDP:stä. Viiden prosentin veron piiriin tulisivat ulkomaiset ja kotimaiset sijoitusrahastot sekä eläkeyhtiöt.
– Suomi on jo nyt Pohjoismaiden köyhin maa. Lähdeveron kannattajat haluavat, että ero muihin vain kasvaa tulevaisuudessa, kun pääomat ohjautuisivat muualle kuin Suomeen, Sami Pakarinen sanoo.
LUE MYÖS:
Näkökulma: Suomi on köyhä eikä rikkaita ole verotettavaksi (VU 3.9.2019)
Suomen ongelma ei ole eriarvoisuus vaan vaurauden puute. Miksi? Ketjussa tilastotietoa.
1/17 pic.twitter.com/Di79E9J9PS
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) July 28, 2021
Suomi on jo nyt Pohjoismaiden köyhin maa. Lähdeveron kannattajat haluavat, että ero muihin vain kasvaa tulevaisuudessa, kun pääomat ohjautuisivat muualle kuin Suomeen. https://t.co/PAzv5RemwO
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) September 6, 2021