– On hyvä, että metsä kiinnostaa huolimatta siitä, että tämä menee välillä överiksi ja argumentointi on joskus värikästä, Luonnonvarakeskuksen tutkimusylijohtaja Antti Asikainen toteaa käydystä metsäkeskustelusta Audiomedian artikkelissa.
– Olemme julkaisseet skenaarioita eri hakkuumäärien vaikutuksista hiilinielujen määrään ja talouteen. Sieltä poliittiset päätöksentekijät voivat valita haluamansa yhdistelmät ja arvioida, mitä niistä seuraa.
Asikainen uskoo politiikkapainotuksiin tulevan hakkuumäärien rinnalle yhä vahvemmin myös metsän jalostusarvo ja ympäristötekijät.
– Poliitikot katsovat enemmän puun jalostusarvoa, metsän käytön ilmastoviisautta sekä ympäristökysymyksiä. Näiden rinnalla on hyvä huolehtia siitä, että meidän metsämme pysyvät hengissä seuraavan sadan vuoden ajan ja ymmärtää mitä pitää tehdä, jotta pysyisivät.
Asikaisen mukaan eurooppalaista ja suomalaista metsäkeskustelua terävöitti se, että Pariisin ilmastosopimuksessa metsille ja ylipäätään maankäyttösektorille annettiin lähes yhdenveroinen rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä kuin päästökauppa- ja taakanjakosektoreille.
Metsä on erittäin suuri luonnonvara, johon liittyy talouden lisäksi monimuotoisuus- ja luonnonsuojeluarvoja.
– Nämä arvot korostuvat tässä tilanteessa, kun metsien käyttöä ja hakkuita lisätään. Kun tässä on ilmastonäkökulma mukana ja nämä laitetaan yhteen, niin räjähdysvalmis keitos on valmis.
Tiedemaailmassa esiintyviä vastakkaisia tulkintoja metsien käytöstä voi Asikaisen mukaan selittää sillä, että ihmisillä on erilaiset tieteelliset taustat ja tutkijat pyrkivät erilaisiin tavoitteisiin.
– Jos joku haluaa hillitä ensisijaisesti ilmastonmuutosta, hänen painotuksensa ovat erilaisia kuin niillä tutkijoilla tai tutkimuslaitoksilla, jotka katsovat taloudellistakin puolta.
Hakkuumäärät puuntuotannollisesti kestäviä
Asikaisen mielestä metsäkeskustelun aktiivisuus Suomessa kertoo myös siitä, että metsäsektorin merkitys on avautunut suomalaisille.
– Talouden nousu vuoden 2011 lamasta on aika pitkälle metsäteollisuuden ansiota ja sen merkitys kansantaloudelle on kasvanut huikeasti.
Vaikka hakkuita on lisätty kuluneella vuosikymmenellä, niin Suomen metsäteollisuus käyttää Asikaisen mukaan saman verran puuta kuin 15-20 vuotta sitten. Nyt Venäjältä tuodaan vuodessa raakapuuta alle kahdeksan miljoonaa kuutiota, kun aiemmin määrä oli lähes 20 miljoonaa kuutiota vuodessa.
– Ilmastomuutoksen kannalta meidän puunkäyttömme on sama, vaikka hakkuumme kotimaassa ovatkin lisääntyneet.
– Iso osa puukorjuun kasvusta on tapahtunut markkinaehtoisesti, kun tuontipuun määrä on vähentynyt ja globaalitalouden kasvu on vauhdittanut metsäteollisuuden tuotteiden kysyntää. Jos kasvatamme omia hiilinieluja jarruttamalla hakkuita niin hakkuut voivat siirtyä sitten muualle, kun tuotteille on joka tapauksessa kysyntää.
Asikainen toteaa, että metsien kestävyyttä voidaan tarkastella ekologisen, sosiaalisen, kulttuurisen ja taloudellisen kestävyyden kautta.
– Kun näiden lisäksi otetaan vielä ilmastokestävyys omanaan, me pystymme aika kauan jatkamaan nykyisen kaltaista metsien hoitoa ja käyttöä näillä kasvun ja hakkuun suhteilla. Tulkitsen luonnonsuojelujärjestöjen, metsäteollisuuden ja metsänomistajien kantoja siten, että painopisteitä hakkuukeskusteluista tulisi siirtää monimuotoisuuden turvaamiseen, kestävän kasvun lisäämiseen sekä metsän terveyden varmistamiseen.
Asikainen muistuttaa, että Suomessa menee metsätaloudessa kestävyyden kannalta ihan hyvin.
– Mutta nyt tarvitaan hienosäätöä ja varmasti nämä keskustelut muuttavat jotakin, vaikka ei tässä asiat niin huonosti ole.
Luken sisällä ja muiden tutkimuslaitosten kanssa käydään Asikaisen mukaan suorapuheista keskustelua.
– Ei sitä mitenkään isoilla kirjaimilla käydä, vaikka on vastakkaisiakin näkemyksiä tästä ilmasto, metsä, biotalous -kolmiosta. Keskinäinen ymmärrys tiedeyhteisön sisällä on parantunut.
– Kun nämä asiat ovat niin hirvittävän hankalia tai viheliäisistä ongelmistakin puhutaan, niin mediassakin on paljon helpompi nostaa esille tämä vastakkainasettelu, koska siitä syntyy hyviä otsikoita. Tosin valtamediamme ovat entistä paremmin ja asiantuntevammin perillä näistä asioista uutisoinnissaan.
EU:n metsätiedon taso pelottavan heikko
Monet asiantuntijat ja poliittiset päättäjät ovat sanoneet, että ymmärryksen ja tiedon puute metsäasioissa EU:ssa on iso haaste. EU-tasolla tehdään ratkaisuja, jotka koskevat muiden politiikkalohkojen kautta Suomen metsäpolitiikkaan erittäin ohuin tiedoin.
– Seurasin LULUCF-prosessia ja Luke osallistui siihen tuottamalla tietoa. Tärkein havainto oli se, miten ehdotettu regulaatio kohtelisi eri valtioita eriarvoisesti. Minulle oli järkytys, kun kuuntelin parlamentin LULUCF- asetusta koskevaa lähetekeskustelua, minkälaisilla argumenteilla siellä pelattiin. Sillä ei tuntunut olevan mitään tekemistä itse asian kanssa, Asikainen kertoo.
– Keskustelussa väitettiin, että Suomi ja Ruotsi tuhoavat metsäpolitiikallaan omat metsänsä ja romuttavat EU:n ilmastopolitiikan. Tämä jäi parhaiten mieleen ja se on melkein pelottavaa.
Metsätietoutta voidaan lisätä Asikaisen mukaan sinnikkäällä, toistoihin perustuvalla kärsivällisellä tiedon välityksellä ja tutkimustulosten välittämisellä.
– Se on aikaa vievää ja kallista, mutta en näe siihen muitakaan vaihtoehtoja. Mielestäni meidän eri tutkimuslaitosten on käytävä vuoropuhelua teollisuuden edunvalvonnan, metsänomistajien, luontojärjestöjen kanssa siten, että kaikki ymmärtävät, mistä erilaiset näkemykset johtuvat. Kun tätä toistetaan ja tietoa viedään poliitikoille, niin uskon, että ymmärrys lisääntyy ja sitä kautta tieto tukee sitten päätöksen tekoa. Ei tässä muuta tietä ole.
Asikainen tunnistaa EU:n yhteisen metsäpolitiikan tarpeellisuudesta argumentteja puolesta ja vastaan.
– Nyt kun käydään tällaisia erillisiä taisteluita, niin sekin on erittäin kuluttavaa ja hajottaa yleiskuvaa. Argumentti sille, että miksi yhteistä metsäpolitiikkaa ei tehdä on se, että metsien rooli on niin kovin erilainen eri Euroopan valtioissa.
Uusia työkaluja
Luonnonvarakeskus koordinoi DIABOLO-hanketta, joka tuottaa entistä tarkempaa, yhtenäisempää ja oikea-aikaisempaa tietoa metsävaroista Euroopan kansallisten metsien inventointien (ENFIN) yhteistyöverkoston kautta. Sen tulokset auttavat kehittämään yhdenmukaista metsätietoa edellyttävää EU:n politiikkaa.
– Se on tärkeä hanke siksi, että kun joudutaan raportoimaan metsien ja maankäyttösektorin nieluvaikutuksista, niin meillä tulee olla saman mitallisia, riittävän luotettavia tietoja. Niitä tarvitaan, kun ruvetaan käymään kauppaa maankäyttösektorin ”päästöyksiköistä” tai nieluista. Mehän voimme ostaa jostakin maasta nieluja, jolla niitä oikeasti ei edes ole. Jos mittaukset on tehty väärin, niin joku ostaa haaleaa ilmaa jostakin kymmenillä, sadoilla miljoonilla euroilla, sanoo Asikainen.
– On selvää, ettei ole järkevää ja mahdollista läjittää hiiltä metsiin eikä maankäytön sektorille määräänsä enempää. Tietyn rajan jälkeen balanssi alkaa joka tapauksessa mennä suunnilleen nollaan, kun hiilen pitää kiertää kasvillisuuden ja ilmakehän välillä.
Totuudet muuttuvat uuden tutkimustiedon myötä Asikaisen mukaan nopeaan tahtiin.
– Kun puhutaan erityisesti maankäyttösektorin hiilinielun roolista, siinä mittaustoleranssit voivat olla suuria ja sen myötä tulokset vaikkapa maaperän hiilivarastoista ja niiden muutoksista valtavan epävarmoja. Kun tulee uutta tietoa metsien kasvusta, vaikka siitä kuinka nopeasti maaperässä sinne jäävät biomassat hajoavat, niin arvot voi heilahtaa kymmeniä prosentteja peräkkäisinä vuosina. Sitten ihmetellään, että miten tämä voi olla näin.
Tasainen hakkuumäärä 84 miljoonaa kuutiota vuodessa
Luke esitti vuonna viitisen vuotta sitten, että 80 miljoonaa kuutiota on puuntuotannollisesti suurin kestävä hakkuusuorite.
– Nyt se on nostettu jo 84 miljoonaan kuutioon siksi, että vuosien välein tulee uudet metsien inventointi- ja kasvutiedot, niin sen mukaan se päivitetään, Asikainen kertoo.
Vuonna 2017 toteutunut hakkuumäärä runkopuuna oli 72,5 miljoonaa kuutiota ja Asikaisen arvion mukaan se menee yli 75 miljoonan kuution vuonna 2018 ja sitten mahdollisesti tasoittuu suhdannekysynnän hiipuessa.
– 80 miljoonan kuution hakkuumäärää emme ole ylittäneet koskaan. Nyt siihen tarvitaan vain yksi sellutehdas- investointi sopivaan paikkaan ja siihen korkeasuhdanne, sitten menee yli. Minäkin olen sitä mieltä, että näissä lukemissa ollaan jo ylärajoilla, erityisesti koska nämä hakkuut eivät jakaudu tasaisesti Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä, muistuttaa Asikainen.
