Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini kirjoittaa blogissaan, että puolueilla on sinänsä ymmärrettävä kova hinku pitää kuntavaali ajallaan.
– Kuntavaalien suola on tuhansien erilaisten ihmisten ehdokkuus ja oma kampanjointi. Olennainen osa demokratiaa on se, että pääsee tutustumaan ehdokkaisiin paikan päällä. Nyt korona estää tämän. Tämä on suuri vahinko.
Soini huomauttaa koronatilanteen pahenevan. Äänestäminen hänen mukaansa kyllä saadaan sujumaan, mutta kampanjointi ja keskustelu jää tyngäksi.
– Tämä voidaan estää siirtämällä vaaleja puolella vuodella. Viime kuntavaalit siirrettiin poliittisella päätöksellä puhtaasti poliittisin perustein. Nyt vastaavaa ei haluta tehdä poliittisin perustein, sen sijaan otetaan riski terveydellisistä perusteista piittaamatta, Timo Soini toteaa.
Timo Soinin mukaan ”toisin kuin mediassa ja puolueet antavat ymmärtää, vaalien pitämisestä ajallaan eivät hyödy perussuomalaiset ja SDP vaan kokoomus”.
– Kokoomus on kuntavaaleissa vähintään kakkonen, todennäköisesti jopa ykkönen. Kokenut kaiken tietää ja vaivainen kaiken kokee, Soini ennustaa.