Monet tiedustelun periaatteet ovat säilyneet samanlaisina, päätöksentekijät ovat kautta aikain aina halunneet tietoa siitä, minkä he ovat kokeneet uhaksi.
Raamatussakin on kymmeniä kohtia, joissa mainitaan tiedustelu tai vakoilu. Vakoilun ja tiedustelun ero riippuu näkökulmasta. Monissa valtioissa vakoilu on luonnollinen osa ulkomaantiedustelua.
Oikeustieteen maisteri, tietokirjailija ja rikoskomisario Mikko Porvalin uusin teos käsittelee tiedustelun historiaa antiikista maailmansotiin.
Varhainen tiedustelu
Porvari toteaa, että Aleksanteri Suuren menestyksen taustalla oli hyvä tiedustelu. Hän ymmärsi hyvin varhain strategisen tiedon merkityksen. Pelkästään suuren sotajoukon huolto vaati tietoa siitä, oliko kohdealueella riittävästi vettä ja ruokaa. Samoin armeijan liikuttelu edellytti etukäteistietoa maastosta ja kulkuväylistä. Näitä tehtäviä varten makedonialaisilla oli kevyt ratsuväkensä (prodromoi).
Rooma kasvoi vähitellen maailmanvallaksi ja keisari Augustuksen ajasta alkoi pitkään kestänyt rauhan aika, Pax Romana. Sille on useita taustasyitä, mutta tiedusteluylivoimaa voidaan pitää yhtenä syynä rauhan säilymiseen. Tiedonkulun verkostot tekivät Rooman hyvin vakaaksi mitä tahansa vihollista vastaan.
Keskiajalla katolinen kirkko oli tiedustelun osalta suvereeni tekijä. Sillä oli hyvin levittäytynyt luostarilaitos, koulutusjärjestelmä, tehokas ja luotettava viestintäverkosto, rippi -sakramentti sekä 1200-luvulta lähtien näitä kaikkia hyödyntänyt tutkintakoneisto eli inkvisitio.
Silti katolisen kirkon sotilaallisista hankkeista tärkeimmät eli ristiretket kärsivät heikosta tiedustelusta. Tiedon merkitys korvattiin uskolla ja omistautumisella, kirkko ei voinut erehtyä. Porvali mainitsee esimerkkinä toisen ristiretken (1147–1149), joka päättyi kristittyjen armeijoiden täydelliseen tappioon.
Kuningatar Elisabet I:n hallintokausi (1558–1603) oli Englannissa vakaa aikakausi, mutta hänellä oli paljon vihollisia. Monet salaliitot onnistui paljastamaan sir Francis Walsingham. Hänen alaisensa tarkkailivat jatkuvasti hoviväkeä ja lukivat heidän kirjeenvaihtoaan.
Walsingham oli myös asettanut eri puolille Eurooppaa tiedottajia (intelligencers). Heidän tietojensa pohjalta englantilaiset olivat tietoisia Espanjan hyökkäysaikeista saarelle.
Tiedustelu oli yksi niistä tekijöistä, jotka mahdollistivat Ranskan keisari Napoleonin sotilaalliset voitot. Hänen yleisesikunnassaan oli tiedonhankintaan erikoistuneita upseereita, joten keisari oli huomattavasti paremmin valmistautunut taisteluihin kuin aikakauden muut hallitsijat.
Ongelmaksi muodostui, että Napoleon otti analyytikon ja päätöksentekijän roolin itselleen kuulematta enää asiantuntijoita. Toimintamalli oli tietenkin nopea, mutta riskit vääristä päätöksistä kasvoivat.
Yhdysvaltain sisällissodassa (1861–1865) pohjoisvaltiot olivat tiedustelun suhteen hyvin innovatiivisia ja jopa palkkasivat avukseen yksityisen yhtiön, Pinkertonin etsivätoimiston. Sen väitetään estäneen monta Abraham Lincolniin kohdistunutta murhayritystä.
Toisen maailmansodan tiedustelu
Toiseen maailmansotaan maailman tiedustelupalvelut olivat paljon paremmin valmistautuneita kuin ennen edellistä suursotaa. Asiamiesverkostot olivat jo asemamaissaan valmiina. Lisäksi radiotiedustelu oli kehittynyt huomattavasti.
Yhdysvaltojen tiedustelulle suuri tappio oli japanilaisten tekemä yllätyshyökkäys Pearl Harboriin joulukuussa 1941.
Jonkinlainen hyvitys tapahtui huhtikuussa 1943, jolloin USA:n radiotiedustelu sai selville Pearl Harborin hyökkäyksen päästrategin, amiraali Isoroku Yamamoton aikomuksen lentää tarkastusmatkalle. Yhdysvaltojen hävittäjät iskivät amiraalin lentokonesaattueeseen ja Yamamoto sai surmansa.
Operaatio Mincemeatissa brittitiedustelu hankki keuhkokuumeeseen kuolleen alkoholistin ruumiin, joka puettiin upseeriksi. Hänelle luotiin pitävä tausta majuri William Martinina ja ruumis jätettiin ajelehtimaan rantaan Espanjan rannikon edustalla.
Majurin mukana olleet asiakirjat kiinnostivat Saksan sodanjohtoa. Harhauttavat tiedot menivät täydestä ja saksalaiset siirsivät panssarivoimiaan pois Sisiliasta, jolloin liittoutuneiden maihinnousu saarelle helpottui.
Operaatio Bodyguardissa liittoutuneet pitivät yllä Saksan johdon käsitystä siitä, että maihinnousu olisi odotettavissa Normandian sijaan Kanaalin kapeimmalle kohdalle. Kun liittoutuneiden joukot tekivät maihinnousun Normandiaan, saksalaiset pitivät sitä harhautuksena ja odottivat yhä todellista maihinnousua Doverinsalmen rannikolle.
Kokonaisuutena voi todeta, että tiedustelu ei ratkaise sotia, mutta onnistuessaan se voi lyhentää niitä merkittävästi. Monet nerokkaimmat tiedusteluoperaatiot ovat pysyneet salassa.
Mikko Porvali: Tiedustelun näkymätön historia. Antiikista maailmansotiin. Atena Kustannus Oy.
JARKKO KEMPPI
