Verkkouutiset

THL: Tartuntoja yhä hyvin paljon – ”rajoituksia ei voi purkaa liian aikaisin”

Britannian virusmuunnos on levinnyt erityisesti pääkaupunkiseudulla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan koronaviruksen suhteen joudutaan olemaan tarkkana vielä pitkään, sillä uusia epidemia-aaltoja on ilmaantunut viime aikoina eri puolilla maailmaa.

Suomessa tartuntamäärät ovat laskeneet merkittävästi jo noin kuukauden ajan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Se on tietysti erinomaisen hyvä asia. Se osoittaa, että maaliskuussa tehdyt toimenpiteet sulkutilasta ovat olleet vaikuttavia ja vähentäneet altistumisiin johtavia kontakteja. R-luku on alle yhden, eli epidemia tällä hetkellä kutistuu, Mika Salminen sanoi tiedotustilaisuudessa.

Erityisesti ravintoloita koskevien rajoitusten arvioidaan olleen tehokkaita. Iltaelämän kontaktien väheneminen on näkynyt hyvin selvästi nuorten aikuisten tartuntamäärissä.

Britannian virusmuunnos on noussut kevään mittaan vallitsevaksi, sillä sen osuus kaikista tartunnoista on hieman yli puolet. Variantti on levinnyt pääkaupunkiseudulla vieläkin vauhdikkaammin.

Epidemiatilanne on helpottanut viimeisen kahden viikon aikana merkittävästi HUS-alueella ja Varsinais-Suomessa, mutta kiihtynyt Itä-Savossa ja Kymenlaaksossa. Keravan, Tuusulan ja Salon kaltaisissa kehyskunnissa ilmaantuvuusluku on edelleen yli 200 eli korkealla.

Mika Salminen huomautti, että epidemian kannalta Suomessa vallitsevat edelleen talviolosuhteet. Tällä hetkellä koronarokotteen ensimmäisen annoksen on saanut yli 1,19 miljoonaa suomalaista eli 25,4 prosenttia yli 16-vuotiaasta väestöstä.

– Koko ajan mennään parempaan suuntaan, sillä kausivaihtelu alkaa todennäköisesti vaikuttaa ja vähentää tartuntariskiä. Myös rokotukset etenevät. On syytä olla varovainen, eikä kaikkia rajoituksia voi purkaa kerralla, Salminen sanoi.

THL:n viikkoraportin mukaan tartuntoja todettiin yhä hyvin paljon, noin 2 500 viikossa. Raportin mukaan ”alkanut hyvä suuntaus saadaan jatkumaan, kun rajoituksia ei pureta liian aikaisin eikä liian nopeaan tahtiin”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)