Verkkouutiset

Terveiset sisäministerille: Terroristit eivät ole uhreja, vaan rikollisia

Heikki Vestman vaatii tiukentamaan terrorismilakeja kiireellisesti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Heikki Vestmanin (kok.) mukaan toistuvat terroristi-iskut Euroopassa ovat osoitus siitä, että pehmeät keinot eivät auta, vaan eurooppalaisia arvoja, vapautta ja elämäntapaa on suojeltava kovilla keinoilla.

Tiistaisesta Sveitsin Luganon veitsi-iskusta epäilty nainen on Sveitsin poliisin mukaan ollut aiemmin tutkittavana jihadistisesta terrorismista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Eurooppaa kohtasi jälleen eilen järkyttävä, ilmeisesti islamistinen terrori-isku. Vapaan, demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion vihollisille ei pidä antaa piiruakaan periksi. Suomalaisten ja elämäntapamme suojaamiseksi tarvitaan kovat ja tehokkaat keinot käyttöön, kuten kokoomus on esittänyt, vaatii Vestman.

Hän on jättänyt eduskunnassa vuosi sitten kaksi lakialoitetta Suomen terrorismilakien tiukentamiseksi eurooppalaiselle tasolle. Ensimmäinen kansanedustaja Pia Kauman (kok.) kanssa jätetyistä aloitteista koskee terroristijärjestöön kuulumisen kriminalisointia.

– Kriminalisoinnilla on kiire. Suojelupoliisi on todennut, että islamistisen terrorismin uhka on Suomessa tasolla kohonnut. Maahamme on lisäksi palannut hallituksen konsulikyydillä henkilöitä, jotka ovat toimineet ISISin ”kalifaatissa”. Supo on arvioinut, että nämä ”naiset todennäköisesti jatkavat terroristista toimintaa, verkostoituvat keskenään ja integroituvat jälleen kotimaisiin jihadistisiin verkostoihin, sanoo Vestman.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksonin (r.) työryhmä on esittänyt, että terroristiryhmän toimintaan osallistuminen kriminalisoidaan vain siltä osin kuin kyse on terrorismiryhmän rikollisen toiminnan kannalta ”olennaisen” tehtävän hoitamisesta.

– Hallituksen nyt valmistelema lakimuutos on huti, eikä vastaa terrorismirikoksiin liittyviin näyttöongelmiin. Herää myös kysymys, että jos vain ”olennaisen” terroristitehtävän hoitaminen kriminalisoidaan, pidetäänkö muuta terrorismia laillisena? Mitään ”normiterrorismia” ei olekaan! Terroristijärjestöön kuulumisen kattava kriminalisointi olisi keino ennaltaehkäistä iskuja, Vestman sanoo.

Toisessa lakialoitteessaan Vestman ajaa Tanskan mallin mukaista kansalaisuuden poistamista kaksoiskansalaisilta, joka on syyllistynyt matkustusrikokseen tai terroristirikokseen.

– Esimerkiksi Wienin terrori-iskun takana oli julkisuuden tietojen mukaan ISISin kannattajaksi tiedetty kaksoiskansalainen, joka on taannoin tuomittu matkustusrikoksesta yrittäessään lähteä konfliktialueelle vierastaistelijaksi. Vastaavassa tilanteessa Suomessa pitäisi ottaa Suomen passi pois ja karkottaa maasta, Vestman sanoo.

Vestman pitää hallituksen vastuuministerien asennetta huolestuttavana. Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) totesi taannoin kyselytunnilla, että hallitus toimii, jotta ”ihmisten ei tarvitsisi turvautua tällaisiin tekoihin”.

– Sisäministerin uhriuttava suhtautuminen johtaa harhaan. Sosiaalipolitiikalla ei terrorismia torjuta. Terroristinen toiminta on suunniteltu teko ja tietoinen valinta. Terroristit eivät ole uhreja, vaan kovimman luokan rikollisia. Vestman toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)