X
SULJE MAINOS

Teinien sexting-villityksellä voi olla ikävät seuraukset

Teinien sexting eli seksuaalissävytteisen viestien ja kuvien lähettely leviää muun muassa Italiassa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa yhdeksän prosenttia kansalaisista on tuoreen tutkimuksen mukaan lähettänyt seksiviestejä tai alastonkuvia itsestään puhelimessa tai netissä. Viime vuonna vastaava luku oli kuusi prosenttia, kertoo Pew Research Centerin tutkimus.

Italiassa sexting on jo villityksen asteella, kertoo italialaisvanhempien yhdistys Moigen ja roomalaisen Libera Università degli Studi Maria SS. Assuntan tutkimus.

Sen mukaan 60 prosenttia teinistä on puuhaillut sextingin parissa. Tutkimuksen mukaan lähes 39 prosentissa tapauksista asialla on ollut kaveri. Yli viidenneksessä tapauksista asialla on kuitenkin ollut täysin tuntematon, joka on napannut kännykamerallaan kuvan asianomaisesta jossakin intiimissä tilanteessa, esimerkiksi pukuhuoneessa.

Vanhemmissa ja viranomaisissa onkin herännyt huoli alaikäisten yksityisyydestä sekä kuvien käyttämisestä kiusaamisessa tai jopa kiristyksessä.

Tutkimuksesta kertovan Il Giornale-sanomalehden mukaan on jo monia esimerkkejä, kuinka netissä ja sosiaalisessa mediassa levinneet kuvat ovat tuhonneet nuorten maineen.

Vuonna 2012 Internet Watch Foundationin tekemän tutkimuksen mukaan lähes 90 prosenttia nuorten nettiin laittamista uskaliaista kuvista kopioitiin alkuperäisestä lähteestään – useimmiten somesta – ja ne levitettiin muille nettisivuille, erityisesti pornosivuille, jotka keräävät lapsista ja nuorista otettuja alastonkuvia.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt