Verkkouutiset

Tanskassa varoitus virusmuunnoksesta: Meillä on kuusi viikkoa

Tanska ottaa käyttöön brittivariantin tunnistavan testin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tanskassa on päätetty uusista entistä tiukemmista koronarajoituksista. Kokoontumisrajoitus tiukkenee julkisilla paikoilla kymmenestä viiteen henkeen. Samaa suositetaan myös yksityistiloissa tapahtuviin kokoontumisiin. Aiempaa metrin etäisyyssuositusta yleisillä paikoilla on taas nostettu kahteen metriin.

Tanskassa on jo valmiiksi voimassa erittäin tiukat rajoitustoimet. Muun muassa ravintolat on rajattu pelkkään ulosmyyntiin ja ei-välttämättömät liikkeet on suljettu.

Rajoitukset ovat voimassa ainakin tammikuun 17. päivään asti. Pääministeri Mette Fredriksenin mukaan niiden jatkumiseen kannattaa kuitenkin varautua.

– Kyseessä on kilpajuoksu. Seuraavista muutamasta kuukaudesta tulee epidemian vaikeimmat. Sitten kevät auttaa meitä, ja yhä useampi saa rokotteen, Fredriksen totesi Tanskan yleisradio DR:n mukaan.

Huoli variantista

Tanskassa lasketaan, että maailmalla leviävä Britanniasta lähtenyt koronavirusvariantti tulee lisäämään merkittävästi tartuntoja. Tanskassa on arvioitu olleen tähän mennessä jo noin 800 uuden muunnoksen tapausta.

Brittivariantti on todettu merkittävästi aiempaa tartuttavammaksi. Virallisissa arvioissa on puhuttu noin 40-80 prosentin erosta. Tartuttavuutta ilmaisevassa R-luvussa kyse on siis 0,4-0,8:n lisäyksestä.

DR:n mukaan Tanskassa on ottamassa käyttöön testin, jolla uusi muunnos voidaan tunnistaa. Tanskan arvioissa brittimuunnos tulee nostamaan tartuttavuuslukua 0,5:llä.

Tanskan kansanterveyslaitos SSI:n ylilääkäri Anders Fomsgaardin mukaan R-luku pitäisi saada maassa painettua nopeasti 0,6:een. Kovilla toimilla on tähän mennessä päästy hänen mukaansa 0,9:ään.

– Meidän on toimittava nyt. Meillä saattaa olla vain noin kuusi viikkoa, kunnes uudesta variantista tulee Tanskassa hallitseva. Havaitsimme sen ajoissa, mutta aika käy vähiin, Fomsgaard sanoo DR:lle.

Viruksen kovempi tarttuvuus merkitsee Fomsgaardin mukaan korkeampaa ja jyrkempää epidemiakäyrää.

– Tämä taas mtarkoittaa, että yhä useampi sairastuu nopeasti. Samalla yhä useampi joutuu sairaalaan. Tämä on juuri se, mitä olemme yrittäneet välttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)