Artikkelit: Metsäteollisuus

Hallitus tukee bioperäisen hiilidioksidin talteenottoa 90 miljoonalla eurolla.
Metsäteollisuuden viennin arvo laski vuoden kolmannella neljänneksellä 7,5 prosenttia.
Kasvu johtuu osin heikosta vertailuvuodesta ja osin kapasiteetin lisääntymisestä.
Taustalla ovat tullit, vahvistuva euro, tuotteiden ylitarjonta ja heikko luottamus.
Vastineeksi metsäyhtiö saa osuuden Versowoodista.
Taustalla ovat muun muassa metsäteollisuuden rakennemuutos ja digitalisaation murros.
Sappi Europe uhkaa sulkea paperikoneen Lohjan Kirkniemessä.
Ulkomainen kausityövoima ei riitä tulevaisuudessa paikkaamaan osaajapulaa.
Sahateollisuuden mukaan samalla katoaisi tuhansia työpaikkoja.
Pellervon taloustutkimus PTT:n metsäalan ennusteen mukaan veturina on etenkin kartonki.
Metsäteollisuuden viennin arvo oli viime vuonna noin 12 miljardia euroa.
Yhtiö suunnittelee lisäksi Kyron kartonkitehtaan toiminnan tehostamista.