Pfizerin koronarokotetta Lintuvaaran rokotuspisteessä Espoossa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Suomi rokotusten häntäpäässä täyden suojan osalta

Työikäisten rokotuskattavuus on jäämässä tavoitteista samaan aikaan kun uudet virusmutaatiot valtaavat alaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Ratkaisu työikäisten nopeaan ja kattavaan rokottamiseen voisi olla työterveyshuollon ottaminen mukaan rokotuksiin kattavasti koko maassa, sanoo Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Anne Horttanainen.

– Mediassa kerrotaan, että nyt rokotusvuorossa olevien ikäryhmien rokotuskattavuus laahaa jäljessä. Sen sijaan, että näitä ikäryhmiä syyllistetään, pitäisi miettiä, miksi nelikymppiset eivät hae rokotuksia. Voisiko olla niin, että työssäkäyvien, ruuhkavuosia elävien ihmisten ei ole tuosta noin vaan mahdollista lähteä toiselle puolella kaupunkia rokotuttamaan itseään, Horttanainen sanoo.

Hänen mukaansa työterveyshuollon avulla rokotukset voitaisiin järjestää esimerkiksi työpaikoilla, jolloin rokotusta varten ei tarvitsisi ottaa vapaapäivää tai edes poistua työpaikalta. Myös tieto omasta rokotusvuorosta saavuttaisi työntekijät nopeasti ja varmasti, jos rokotus järjestettäisiin työpaikalla tai työterveyshuollossa.

– Useilla kunnilla ja isoillakin kaupungeilla on vain yksi rokotuspiste. Työterveyshuollon avulla pisteitä saataisiin muutoinkin lähemmäs ihmisten työpaikkoja, Horttanainen sanoo.

Työterveyshuolto on otettu joissain kunnissa mukaan hoitamaan rokotuksia, mutta useissa isoissakin kaupungeissa rokotukset hoidetaan vain julkisen terveydenhuollon kautta. Päätös tehdään kuntakohtaisesti.

Suomi on tilastojen mukaan rokotusvauhdin kärkimaita, kun katsotaan vain ensimmäisen annoksen saaneiden määrää. Jos katsotaan sitä, kuinka moni on saanut kaksi rokoteannosta eli täyden suojan, on Suomi ihan häntäpäässä.

Erityisen tärkeää rokotuskattavuuden nostaminen ja nopeuttaminen on nyt, kun entistä herkemmin tarttuva Intian virusmuunnos on päässyt leviämään myös Suomessa. Vasta kaksi rokotetta antaa kunnon suojan Intian virusmuunnosta vastaan.

– Rokotusvauhtia pitäisi nopeuttaa niin, että ensimmäisen ja toisen annoksen väliä lyhennettäisiin kuten Iso-Britanniassa on tehty. Jos ihmisiä ei saada nopeasti rokotettua kahteen kertaan, on vaara, että Intian virusmuunnos ennättää sairastuttaa monet sellaisetkin, jotka ovat ennättäneet saada yhden rokotuksen, Horttanainen sanoo.

Tarkoittaisi vääjäämättä sitä, että yhteiskunnan avaaminen siirtyisi ja siirtyisi samaan aikaan kuin muu Eurooppa jo avautuu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)