Koronarokotusten käytännön ongelma tunnetusti on niiden toistaiseksi toteutunut huono saatavuus valmistajilta.
Suomessa on kuitenkin yhä nähtävissä myös toinen ongelma.
THL:n sunnuntailukujen mukaan Suomessa on annettu 220 116 koronarokotusta. Niistä 170 335 on ollut ensimmäisiä annoksia.
Viimeisten tietojen mukaan rokoteannoksia on tullut Suomeen noin 281 000. Luku on suurempi, jos loppuviikosta tuli uusia eriä, joista ei ole kerrottu.
Noin 281 000 annosta tarkoittaa, että rokoteannoksia on parhaillaan antamatta ainakin lähes 61 000. Ne ovat siis jossain Suomessa varastoituina tai odottamassa.
THL erittelee sivuillaan erityisvastuualueittain ”varastotilannetta”. Siinä todetaan viidellä alueella olevan 46 909 Pfizerin rokoteannosta lääkejakelukeskuksissa 4. helmikuuta.
Edellisissä luvuissa ei ole mukana AstraZenecan rokotteita, joita tuli Suomeen sunnuntaina ensi kertaa. Annoksia saatiin 24 000.
Alkavalla viikolla kaikkien valmistajien rokoteannoksia pitäisi tulla yhteensä 84 000.
THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio sanoi sunnuntaina Yle Uutisille iloitsevansa, ”että ikääntyneiden rokotukset ovat nopeutuneet. Syynä on se, että toista rokoteannosta ei tarvitse säästää jo rokotetuille. Nyt pyritään saamaan ensimmäinen rokote nopeasti mahdollisimman monelle”.
USA:ssa rokotettu yhden kerran nyt 9.6 %:a väestöstä. Samaan aikaan uusien havaittujen tapausten määrä kahdessa viikossa -31 %. https://t.co/Ufstmbpszd
— Risto Murto (@RistoMurto) February 7, 2021