– Asiasta on käynnissä poliisin rikostutkinta. Rikosnimike on törkeä kavallus, Suomen Punainen Risti tiedottaa.
Kyse ei ole lahjoitusvaroista. Väärinkäytösepäily ei liity myöskään vapaaehtoistoimintaan. Epäily kohdistuu vastaanottotoiminnan varoihin. Epäilyn kohteena on yksittäinen työntekijä, joka ei työskentele enää Hämeen piirissä.
Merkittävä osa epäilyn kohteena olevista väärinkäytöksistä on tapahtunut vuosina 2017-2020. Punaisen Ristin talouden käytäntöjä on tämän jälkeen muutettu. Vastaava väärinkäytös ei ole nykyisten toimintatapojen puitteissa mahdollinen.
– Kyseessä on erittäin valitettava yksittäistapaus, jota poliisi tutkii. On hyvä, että epäselvyydet paljastuivat järjestön sisäisessä tarkastuksessa. Jatkuvaa valvontaa on kuitenkin tehostettava. Tässä tapauksessa se on ollut riittämätöntä, Hämeen piirin vt. toiminnanjohtaja Salla Heiskanen sanoo.
Hämeen piirin johto tekee asiassa yhteistyötä poliisin ja Maahanmuuttoviraston kanssa. Punainen Risti palauttaa kateissa olevat varat Maahanmuuttovirastolle SPR:n ja Migrin välisen sopimuksen mukaisesti.