Pohjois-Korean asevoimien kerrotaan kärsineen yhä yleistyvästä sotilaskarkuruudesta.
Taustalla on elintarvikepulan ohella muutos, jonka myötä maan työväenpuolueeseen on yhä vaikeampi päästä jäseneksi. Vastapainona noin vuosikymmenen kestävää asepalvelusta on hieman lyhennetty.
DailyNK-median haastatteleman paikallislähteen mukaan maan johtaja Kim Jong-un on vaatinut asevoimia selvittämään karkaukset yksikkökohtaisesti ja raportoimaan asiasta päivittäin. Tavoitteena on vähentää riveistä katoavien määrä nollaan kuluvan vuoden aikana.
Sotilasyksiköiden uskollisuutta hallinnolle mitataan jatkossa karkureiden määrällä. Kim Jong-unin mukaan yksiköihin palautettavat sotilaat on tuotava takaisin ”samassa hengessä kuin lapsi, joka on lähtenyt pois kotoa”. Yllättävänkin linjauksen perusteella karkureille ei annettaisi minkäänlaista rangaistusta.
Sotilaita on karannut riveistä erityisesti 1. ja 5. armeijakunnista, jotka on sijoitettu lähelle maan raja-alueita. Myös ulkomailla toimivia tiedustelupalvelun agentteja on kadonnut.