Ilmari Nurminen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Sote-uudistuksen asiantuntija-arvioille tyrmäys SDP:sta

Kansanedustajan mukaan HUS:n arviot uudistuksen vaikutuksista eivät pidä paikkaansa.

Sosialidemokraattien eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ilmari Nurminen kertoo näkevänsä tarpeelliseksi oikoa Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin toimitusjohtaja, erikoislääkäri Juha Tuomisen Helsingin Sanomille esittämiä arvioita.

Haastattelussa Tuominen kyseenalaistaa rahoitusmallin ja palvelutarpeen mittarin. Myös hoidon laatu ja tehokkuus olisi hänen mukaansa otettava huomioon.

Ilmari Nurmisen mukaan leikkauksista puhuminen Uudenmaan sote-rahoituksen yhteydessä on harhaanjohtavaa.

– Pidän myös vastuuttomana pelotella terveydenhuollon henkilöstön irtisanomisilta tai luoda uhkakuvia, että syöpäpotilaat eivät saisi hyvää hoitoa. Väestömäärän ja hoidon tarpeen kasvun ja sitä myöten rahoituksen kasvamisen perusteella on selvää, että väitteet eivät pidä paikkaansa, Nurminen toteaa tiedotteessa.

SDP:n edustajan mukaan myös henkilöstön tarve kasvaa tulevaisuudessa. Nurminen sanoo hallituksen sote-mallin korjaavan nykyisen kuntapohjaisen rahoituksen ongelmia, kuten kuntien välisiä eroja ja tehtyjä isoja ulkoistuksia.

– Kokonaisuutena Uudenmaan viiden sote-alueen rahoitus kasvaa, mutta johtuen siitä, että alueen väestö on nuorempaa ja terveempää kuin itäisessä Suomessa, on kasvu hieman muita alueita hitaampaa, hän sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt