Verkkouutiset

Sofia Vikman: Lukutaito tiiviimmäksi osaksi Suomen kehitysyhteistyötä

Kansanedustaja Sofia Vikman (kok.) muistuttaa lukutaidon merkityksestä kehitysmaiden nälänhädän ja köyhyyden torjumisessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sofia Vikman ehdottaa suomalaisen koulutusosaamisen tuomista nykyistä tiiviimmäksi osaksi Suomen kehitysyhteistyötä.

– Lukutaito on avain kouluttautumiseen, työhön ja yhteiskunnalliseen osallistumiseen. Taito myös auttaa huolehtimaan sekä omasta että lähipiirin terveydestä. Suomen on tärkeää edistää lukutaitoa maailmalla kehitysyhteistyön ja koulutusviennin keinoin, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Vikmanin mukaan lukutaidolla on tärkeä merkitys myös tasa-arvon, kestävän rauhan ja demokratiakehityksen kannalta.

– Lähes kaksi kolmasosaa lukutaidottomista on edelleen naisia, vaikka tyttöjen ja naisten koulutuksen ja lukutaidon on pitkään tiedetty olevan avain köyhyyden torjumisessa, hyvinvoinnin lisäämisessä ja väestönkasvun hillitsemisessä.

Vikman muistuttaa lukutaidon ja koulutuksen vahvistavan tyttöjen ja naisten asemaa ja ihmisoikeuksia, mikä on Suomen kehityspolitiikan tavoite.

– Lukutaito on taito, joka kuuluu jokaiselle. Suomella on korkean osaamisen ja tasa-arvon kärkimaana paljon tarjottavaa kehitysyhteistyöhön, jolla tuetaan lukutaitoa ja sivistystä koko maailmassa, hän sanoo.

Tänään tiistaina vietetään kansainvälistä YK:n päivää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)