Useiden kansanedustajien Nato-myönteisyys on kasvanut parin viime vuoden aikana, selviää Suomen Kuvalehden tekemästä kyselystä.
Kysely lähetettiin kaikille 200 kansanedustajalle, joista 85 vastasi. Lisäksi kuusi edustajaa vastasi omin sanoin sähköpostitse. Kyselyssä käytettiin Ylen vaalikoneen vuoden 2019 väitettä: Nato-jäsenyys vahvistaisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa. Väitteeseen piti vastata asteikolla 1–5. Yksi merkitsee vastausta ”täysin eri mieltä” ja viisi ”täysin samaa mieltä”. Kolme tarkoittaa ”en osaa sanoa”.
Vastanneista lähes joka kolmannen Nato-myönteisyys oli kasvanut parin vuoden takaisesta vaalikonevastauksesta. Vaihtoehdon neljä tai viisi valinneita oli 43. Kielteisiä, eli vaihtoehdon yksi tai kaksi valinneita, oli 32. Kymmenen valitsi vastauksen kolme.
SDP:n kansanedustajat ovat perinteisesti suhtautuneet täysin kielteisesti Nato-jäsenyyteen. Nyt moni pehmensi kielteistä kantaansa ja valitsi vaihtoehdon kaksi. SDP:n Seppo Eskelinen muutti kantaansa eniten, ja hänen mielipiteensä siirtyi ykkösestä vaihtoehtoon neljä.
Myös joidenkin kristillisdemokraattien Nato-kielteisyys on kääntynyt Nato-myönteisyydeksi.
Kokoomuksen edustajat ovat perinteisesti olleet Nato-myönteisimpiä. Nyt myönteisyys on kasvanut entisestään.
Vasemmistoliittolaiset ovat edelleen eduskunnan Nato-kielteisimpiä. Yhdestätoista vastanneesta ainoastaan Aino-Kaisa Pekonen valitsi vaihtoehdon kaksi, muut päätyivät vaihtoehtoon yksi.





