Verkkouutiset

Sijoitettujen lasten tuessa ei ole onnistuttu

BLOGI

Kirjoittajan mukaan tuhannet nuoret kohtaavat turvattomuutta lastensuojelulaitoksissa tai sijaisperheissä.
Outi Alanko-Kahiluoto
Outi Alanko-Kahiluoto
Outi Alanko-Kahiluoto on Helsingin kaupunginvaltuutettu. Oli vihreiden kansanedustaja 2007-2023.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

THL:n tuore Kouluterveyskysely 2019 antaa huolestuttavan kuvan sijaishuollon lasten ja nuorten arjesta. Heidän hyvinvointinsa on muita heikompi, he ovat vähemmän tyytyväisiä elämäänsä ja kokevat terveydentilansa muita yleisemmin keskinkertaiseksi tai huonoksi. Kyselyn johtopäätös on selkeä: näiden lasten ja nuorten hyvinvointi kaipaa yhteiskunnalta välittömiä konkreettisia tekoja.

Lapsen tai nuoren elämä muuttuu merkittävästi, kun hänet sijoitetaan pois vanhempiensa kodista. Kodin ulkopuolelle oli sijoitettu vajaat 19[nbsp]000 lasta ja nuorta viime vuonna. Erityisesti huostaanottojen ja kiireellisten sijoitusten määrä on kasvanut. Nämä alaikäiset ovat erittäin haavoittuvassa asemassa. Lastensuojelun tehtävänä on tarjota tukea, turvaa ja ohjausta. Kysely osoittaa, ettei tässä tehtävässä ole aina onnistuttu.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Valtakunnallisessa Kouluterveyskyselyssä verrattiin ensimmäistä kertaa sijoitettujen lasten ja nuorten hyvinvointia muihin ikäisiinsä. Hyvinvointierot olivat räikeitä. Sijoitetut kärsivät useammin mielenterveyden ongelmista ja pitivät muita vähemmän koulunkäynnistä. Väkivaltakokemukset olivat huomattavan yleisiä.

Sijoitetuista yläkoululaisista 29 prosenttia kertoi kohdanneensa fyysistä väkivaltaa. Vajaa puolet sanoi kohdanneensa henkistä väkivaltaa taholta, jonka tehtävänä on tarjota nuorelle suojaa ja turvaa. Sijaishuollon yksi tärkeimmistä tehtävistä on taata turvallinen kasvuympäristö. Erityisesti nuorten raportoimat väkivaltakokemukset osoittavat, ettei kasvuympäristö läheskään aina ole turvallinen.

Kysely paljastaa, että tuhannet nuoret kohtaavat turvattomuutta sijoitettuina joko lastensuojelulaitoksiin tai sijaisperheisiin. Näiden nuorten hätä on nyt kuultu eikä tätä hätää pidä sivuuttaa.

Asian korjaamiseksi tarvitaan kiireellisiä toimenpiteitä. Lastensuojelun riittävät resurssit kunnissa on turvattava, jotta lasten ja nuorten oikeudet voivat aidosti toteutua. Erittäin tärkeää on nopeuttaa ja helpottaa pääsyä mielenterveyspalvelujen piiriin.

Lisäksi on hyvä arvioida henkilöstön täydennyskoulutuksen tarpeita. Myös sijaisperheiden ja lastensuojelulaitosten työntekijöiden hyvinvointiin on kiinnitettävä huomiota, koska työntekijöiden hyvinvointi heijastuu myös sijoitettujen lasten hyvinvointiin.

Haavoittuvassa asemassa olevien lasten ja nuorten suojelua on vahvistettava. Olemme sen yhteiskuntana heille velkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)