Valtionhoitajapuolue on ensimmäistä kertaa vuosiin oppositiossa ja maata johtaa uudeksi punamullaksi ristitty hallitus ja demaripääministeri. Oppositioon jäivät kokoomuksen ohella kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset, kun entinen porvaripuolue keskusta asemoi itsensä vasemmalle ja järjestelmällisesti unohti johtamansa edellisen hallituksen linjat.
Toisaalta vaalikevät piti sisällään myös menestystä. Kokoomus nousi europarlamenttivaaleissa lähes 21 prosentin kannatuksella maan suurimmaksi puolueeksi. Tämä tehtiin kattavalla ehdokasjoukolla ja selkeästi EU-myönteisellä ohjelmalla, jonka kärjiksi nostettiin ilmastonmuutoksen torjunta, talous ja turvallisuus sekä maahanmuuttopolitiikka ja yhtenäinen unioni.
Kokoomus on jo pitkään asemoinut itsensä maan johtavaksi EU-puolueeksi, joka katsoo EU-jäsenyyden sitovan Suomen läntiseen arvoyhteisöön. Tällaista selkeyttä kaivataan myös muilla politiikan sektoreilla, kun kokoomus käynnistää oppositiokauttaan eduskunnassa.
Poliittiset trendit Suomessa ja Euroopassa näyttävät yleispuolueiden kannalta haastavilta eikä kokoomuksen tilannetta varsinaisesti helpota se, että puolueen seinät ovat leveällä ja katto korkealla. Konservatiivit ja liberaalit samassa talossa ovat monelle, erityisesti nuoremman sukupolven äänestäjälle, mahdoton yhtälö. Ei se aina niin helppoa itsellenikään ole, mutta sisäinen kamppailu ja ulkoiseen paineeseen taipuminen eivät ole vastauksia.
Lisäksi on olemassa riski, että puolue jää oppositiossa perussuomalaisten korostuneen nationalistisen, maahanmuutto- ja EU-vastaisen ja foliohattuisesti ilmastonmuutokseen suhtautuvan poliittisen retoriikan jalkoihin – tai pahimmillaan apinoi sitä. Tämä nähtiin jo eduskuntavaaleissa, kun mediatilaa ja ihmisten mieliä hallitsivat pääministerivaalien sijasta vihreiden ja perussuomalaisten kissanhännänveto, jonka seurauksena yleispuolueet menettivät laajasti kannatustaan.
Perinteisen oppositiopolitiikan ohella kokoomuksen on syytä terästää linjaansa. Tähän vastaus ei mielestäni ole Atte Kalevan taannoisessa, muuten ansiokkaassa, blogissaan esittämä Donald Trumpin republikaanien tie vaan historiansa tuntevan, mutta tulevaisuuteen keskittyvän kokoomuksen oman äänen löytäminen. Republikaaneissa ei varsinaista liberaalisiipeä ole eivätkä libertaarit tähän joukkoon mielestäni vertaudu, varsinkaan kokoomuksessa ja Suomessa.
Kokoomuksen ei myöskään pidä olla vihreämpi kuin vihreät tai perussuomalaisempia kuin perussuomalaiset. Vaikka uusi punamulta on jo kuihtuneiden vappusatasten ja peruttujen tunnin junien kautta antanut paljon eväitä opposition kritiikille, on välttämätöntä pohtia puolueen oman linjan sanoittamista – sitä narratiivia, jonka kautta kokoomuslainen politiikka resonoi laajasti kansalaisissa ja joka yhdistää puolueen kannattajia.
Puolueen linjan terävöittämisen ohella myös puoluekoneisto kaipaa kipeästi huomiota tai seuraavissa vaaleissa vastassa voi olla yskivä vaalikone. Ensin on tunnistettava kokoomuslaisille luontevat tavat osallistua puolueen toimintaan (tätä työtä on tehty jo hyvän aikaa, mutta valmista ei ole). Seuraavaksi on avattava ovet niille, joita puolueen jäsenyys ja aktiivitoiminta ei kiinnosta, mutta joiden sitoutuminen yksittäisiin projekteihin ja politiikan teemoihin on vahvaa.
Pian valittavalla uudella puoluesihteerillä ja kokoomuksen muulla johdolla on paljon työtä edessään matkalla kohti tulevia kuntavaaleja ja lopulta pääministeripuolueen asemaa. Niistä keskeisin on kokoomusväen sitouttaminen mukaan oppositiotaipaleelle ja puolueen kehitystyöhön.
Toimivasta kannattaa kuitenkin pitää kiinni – kokoomuksen on syytä jatkossakin pysyä maan johtavana EU-puolueena. Merkittävä osa suomalaisista ja kokoomuksen äänestäjistä kannattaa puolueen EU-politiikan keskeisiä linjauksia. Tätä tukee myös pari päivää sitten julkaistu tuore Eurobarometri, jonka mukaan suomalaisten luottamus unioniin on vahvaa ja usko EU:n päätöksentekoon on kasvanut. 85 prosenttia suomalaisista kokee olevansa EU-kansalaisia.
Se tarkoittaa myös oppositiossa linjakasta EU-politiikkaa ja tukea niille hallituksen linjoille, jotka puolue jakaa. Niistä tärkeimmät lienevät ilmastonmuutoksen torjunta ja EU-rahoituksen kytkeminen oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.
