Verkkouutiset

Sanna Marin TE:lle: Nyt punnitaan yritysten vastuu

Pääministerin mielestä UPM:n Kaipolan tehtaan sulkua oli aiheellista arvostella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan koronaviruspandemiaan liittyvää talouden epävarmuutta on vain siedettävä. Marin kertoo Talouselämän haastattelussa, että kovaksikin äityneestä julkisesta keskustelusta huolimatta vuoropuhelu niin liittojen kuin liike-elämänkin välillä on yhteistyökykyisempää kuin Twitterin perusteella voisi ymmärtää.

Pääministeri joutui itse kovan väännön ytimeen arvosteltuaan julkisesti UPM:n taannoista päätöstä Kaipolan tehtaan sulkemisesta. Oma väittelynsä lähti Marinin luonnehdittua tehdasta kannattavaksi, vaikka tällaista tietoa ei pörssiyritys ollut julkisuuteen antanut, eikä olisi voiutkaan antaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Sanna Marinin mielestä UPM:n päätöksen arvostelu oli aiheellista. Hän myöntää, että pörssiyhtiön tehtävä on lain mukaan tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Marin sanoo kuitenkin katsovansa itse yhteiskuntaa kokonaisuutena.

– Olemme erittäin syvässä kriisissä ja toivon, että yritykset huomioivat myös inhimillisen puolen. Mielestäni oli aiheellista kysyä, oliko juuri nyt oikea aika ja välttämätöntä sulkea tehdas. Se oli todella kova isku työntekijöille ja koko alueelle, Marin toteaa TE:lle.

Pääministeri korostaa yritysten yhteiskuntavastuuta.

– Elinkeinoelämän viesti on vuosia ollut, että sääntelyä voidaan keventää, koska yritykset haluavat kantaa vastuun toiminnastaan. Nyt punnitaan, löytyykö yhteiskuntavastuuta vai eikö sitä löydy. Minusta näyttää, että vahvalle hyvinvointivaltiolle ja julkiselle sektorille on tarvetta tulevaisuudessakin.

Liikaa velkaa?

Sanna Marinin hallitusta on arvosteltu budjettiriihen jälkeen riittämättömistä työllisyyspäätöksistä ja kovasta velkaantumisesta ilman näkemystä siitä, miten talous saadaan tasapainoon.

Riiden lopputuloksena oli noin 11 miljardia euroa alijäämäinen budjetti. Valtiovarainministeriön alkuperäisessä pohjaesityksessä velkaa oli seitsemän miljardia euroa. Lisämiljardit tulivat koronatoimiin, Veikkauksen edunsaajien rahoitukseen ja kuntatalouksien tilkitsemiseen varatuista rahoista.

Hallitus on kertonut tehneensä riihessä myös päätökset toimenpiteistä, joilla Suomeen saadaan reilusti yli 30[nbsp]000 uutta työllistä. Hallitusohjelman kirjauksen mukaisia ratkaisut eivät olleet. Hallituskauden lopun sijasta toimien vaikutukset arvioidaan nimittäin vasta vuosikymmenen loppuun.

Myös itse lukua on arvosteltu.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen laski hiljattain, että hallituksen päätösten todellinen saldo on noin 5[nbsp]000 työllistä lisää, kun otetaan huomioon aiemmat työllisyyttä vähentäneet päätökset.

Sanna Marin sanoo TE:lle hallituksen ottavan velan tosissaan. Hänen mukaansa ikuisiin nollakorkoihin ei voi luottaa. Pääministeri sanoo, että sopeutustoimien aika on, kun talous lähtee kasvuun.

– Silloin tarvitaan rakenteellisia uudistuksia ja todennäköisesti sopeutusta sekä vero- että menopuolella. Niiden aika ei ole nyt, tietenkään.

Aika-arviota sopeutukselle Marin ei osaa antaa. Hänen mukaansa on mahdotonta sanoa, milloin taloudet virkoavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)