Verkkouutiset

Sairaala Porto Alegren kaupungissa Brasiliassa. LEHTIKUVA / AFP Silvio Avila

Rokotteet tepsivät Brasiliassa muunnoksesta huolimatta

Ikääntyneiden henkilöiden kuolleisuus laski merkittävästi rokotekattavuuden kasvaessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronavirusrokotteet ovat ehkäisseet tehokaasti ikääntyneiden henkilöiden kuolemantapauksia Brasiliassa.

Yli 80-vuotiaille annetuista rokotteista 77 prosenttia on ollut kiinalaisen Sinovac-yhtiön CoronaVac-rokotetta, joka pohjautuu inaktivoituun virukseen. Noin 16 prosenttia on saanut AstraZenecan rokotteen.

Ikäryhmän kuolleisuus puolittui maaliskuun puoliväliin mennessä ja jatkoi nopeaa laskuaan viikolle 14 asti, johon tutkimuksen seurantajakso päättyi. Yli 80-vuotiaiden rokotekattavuus oli helmikuun puolivälissä noin 50 prosenttia ja maaliskuun puolivälissä reilut 95 prosenttia.

Havaintoa on pidetty lupaavana osoituksena myös kiinalaisrokotteen tehosta, josta on aiemmin esitetty vaihtelevia arvioita. Brasiliassa nopeasti levinneen P.1-virusmuunnoksen on havaittu sairastuttavan myös taudista aiemmin toipuneita ja väistävän ainakin osittain rokotteiden tehoa varsinkin lievempien tautitapausten osalta.

Maassa on vahvistettu viimeisen viikon aikana keskimäärin 59 000 tautitapausta vuorokaudessa. Epidemia on hieman rauhoittunut maaliskuun lopun huippuvaiheesta, vaikka tartuntamäärät ovat edelleen hyvin korkealla tasolla ja sairaalahoidon kapasiteetti monin paikoin koetuksella.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)