Verkkouutiset

Ravintolat kiinni tänään

Myös muita rajoituksia astuu voimaan leviämisvaiheessa olevilla alueilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ravintolat ja muut ravitsemisalan yritykset suljetaan tänään kolmeksi viikoksi. Ruoan ulosmyynti asiakkaille on kuitenkin sallittua. Sulku koskee ravitsemisalan yrityksiä alueilla, joissa koronavirusepidemia on leviämis- ja kiihtymisvaiheessa.

Ravintoloiden väliaikainen sulku on yksi toimista, joilla Sanna Marinin (sd.) hallitus pyrkii estämään koronaepidemian nopeaa kiihtymistä ja tartuttavampien virusmuunnosten yleistymistä. Hallituksen esitys perustuu päätökseen, jossa todetaan Suomessa vallitsevan poikkeusolot. Hallitus teki päätöksen poikkeusoloista 1. maaliskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Väliaikainen sulku koskee kaikkia ravitsemisalan yrityksiä alueilla, joissa se on välttämätöntä epidemian kiihtymisen katkaisemiseksi eli epidemian leviämis- ja kiihtymisalueilla.

Suljettavia ravitsemisyrityksiä olisivat muun muassa kahvilat, ravintolat, baarit ja yökerhot. Rajoitus koskee myös terasseja.

Poikkeuksena ovat ravintolat, jotka eivät ole avoinna yleisölle. Sulku ei siis koske esimerkiksi vanhainkotien ruokaloita tai henkilöstöravintoloita, jotka eivät ole auki muille asiakkaille.

Ravintolat ja kahvilat voivat sulun aikana myydä noutoannoksia suoraan asiakkaalle tai toimittaa niitä joko itse tai muiden palveluntarjoajien välityksellä asiakkaalle.

Maakunnissa, joissa koronavirusepidemia on perustasolla, ravitsemisyritykset voivat olla avoinna asiakkaille. Näiden yritysten on noudatettava rajoituksia, jotka on annettu tartuntatautilailla ja sen nojalla. Perustasolla olevat alueet ovat nyt Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala.

Myös muita rajoituksia

Peruskoulun yläluokat eli 7.–9. luokat ja toisen asteen oppilaitokset eli lukiot ja ammattioppilaitokset siirtyvät etäopetukseen epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa olevilla alueilla 8.-28. maaliskuuta.

Tämän lisäksi yli 12-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta keskeytetään. Varhaiskasvatus ja alakoulut pysyvät lähiopetuksessa.

Epidemian vakavimmassa eli leviämisvaiheessa tai lähellä sitä ovat Helsingin ja Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Etelä-Karjalan, Päijät-Hämeen, Vaasan, Ahvenanmaan ja Lapin sairaanhoitopiirit.

Näitä alueiden on otettava käyttöön laaja etätyö- ja kasvomaskisuositus, riskiryhmien suojaaminen, korkeakoulujen etäopetus, julkisten tilojen käytön rajoittaminen ja sulkeminen, aikuisten ryhmäharrastustoiminnan keskeyttäminen, mahdolliset henkilöliikenteen matkustajamäärien rajoitukset, yli kuuden hengen kokoontumisrajoitus sekä yli kuuden hengen yksityistilaisuuksien välttäminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)