Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) mukaan kansainvälinen koulutus- ja harjoitustoiminta on osa Suomen puolustuskyvyn ylläpitämistä ja kehittämistä sekä puolustuskyvyn osoittamista.
– Se tukee myös Suomen osallistumista kansainvälisen avun antamiseen ja vastaanottamiseen sekä kansainväliseen kriisinhallintaan.
Suomen osallistuminen vuoden 2018 kansainväliseen koulutus- ja harjoitustoimintaan on jatkumoa edellisten vuosien pitkäjänteiselle osallistumiselle ja yhteistyön kehittämiselle. Sen päämääränä on valmiuden, suorituskyvyn sekä henkilöstön osaamisen ja toimintakyvyn kehittäminen.
– Kehittyvä puolustusyhteistyö Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Naton kanssa vaikuttaa myös näiden tahojen kanssa tehtävän koulutus- ja harjoitusyhteistyön sisältöön ja määrään. Painopiste on vaativissa kansainvälissä harjoituksissa.
Puolustusvoimien vuoden 2018 kansainvälisen koulutus- ja harjoitustoiminnan suunnitelma sisältää 81 kansainvälistä koulutustapahtumaa ja harjoitusta Suomessa ja ulkomailla.Tapahtumien määrä on viime vuosien tasolla.
Kansainvälisen koulutus- ja harjoitustoiminnan kustannukset vuonna 2018 ovat noin 8,8 miljoonaa euroa (vuonna 2016 noin 5,0 milj. euroa). Kustannukset katetaan puolustusvoimien toimintamenoista.