Verkkouutiset

Jussi Halla-aho piti perussuomalaisten ryhmäpuheen eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 23. helmikuuta. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

PS: Liittoutuminenkaan ei irrota meitä Venäjä-suhteista

Perussuomalaisten mukaan voimapolitiikan ja etupiirijakojen ajat ovat palanneet.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kylmän sodan päättyessä laaja kysymys Suomen strategisista ratkaisuista jäi käsittelemättä, osittain siksi, että kysymyksen oletettiin olevan vanhentunut. Olihan voimapolitiikan ja etupiirien aika lopullisesti ohi. Nyt ne ajat ovat kuitenkin palanneet, totesi kansanedustaja Jussi Halla-aho perussuomalaisten ryhmäpuheenvuorossa pääministerin ilmoitukseen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.

Halla-aho katsoo, että liittoutumattomuus on kysymys, jossa ei voida saavuttaa kompromissia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Suomi ei voi liittyä puolustusliittoon puoliksi. Se on joko kokonaan sisällä tai kokonaan ulkona. Jotta jompikumpi ratkaisu voidaan tehdä, jonkun on muutettava mieltään. Sellainen keskustelu, jossa kumpikin osapuoli tyytyy omasta poterostaan käsin jyrisemään kyllä- tai ei-kantaansa, ei saa toista osapuolta muuttamaan mielipidettään.

– Vielä vähemmän se, että vastapuolen perustelujen sijaan arvioidaan vastapuolen motiiveja ja syytetään eri mieltä olevia maanpettureiksi ja vieraan vallan agenteiksi. Tällaisilla syytöksillä saa epäilemättä taputuksia niiltä, jotka jo ovat samaa mieltä, mutta eri mieltä olevien päätä niillä ei käännetä, Halla-aho sanoi.

Suomi ei ole irrallaan tapahtumista

Halla-aho totesi monen ajattelevan, että olemme turvassa, kun pysyttelemme konfliktien ja liittoutumien ulkopuolella.

– Tässä ajattelussa on se heikkous, että se olettaa muiden maiden – lähinnä siis Venäjän – ainoastaan reagoivan siihen, mitä me teemme. Muilla mailla on kuitenkin omat motiivinsa ja suunnitelmansa, ja me voimme joutua osaksi jonkun toisen suunnitelmaa täysin riippumatta siitä, mitä teemme tai olemme tekemättä. Vuosi 1939 opetti Suomelle ja monelle muulle maalle, että kiistojen ulkopuolelle jääminen ei aina onnistu omalla, yksipuolisella ilmoituksella.

Halla-aho huomautti, että toisaalta monet muut ajattelevat, että liittoutuminen olisi jonkinlainen lopullinen ratkaisu maamme geopoliittiseen dilemmaan, ja että se vapauttaisi meidät tarpeesta ylläpitää kahdenvälisiä suhteita itänaapuriimme.

– Venäjä pysyy myös hamaan tulevaisuuteen naapurinamme, oleellisesti muuttumattomana, omine intresseineen ja erityispiirteineen. Voidaan myös ennustaa, että nykyisetkin liittokunnat tulevat ja menevät eivätkä siten tarjoa lopullisia ratkaisuja Suomellekaan.

Perussuomalaisten mukaan Suomen on tultava toimeen oman pysyvän ympäristönsä kanssa.

– Meidän on oltava luomatta Suomeen sellaisia väestöön tai omaisuuteen liittyviä intressejä, jotka tarjoavat jollekulle syyn tai verukkeen kohdistaa meihin voimatoimia tai uhata niillä. Meidän on oltava luomatta sellaisia, esimerkiksi energiaan liittyviä riippuvuussuhteita, jotka altistavat meidät kiristykselle ja painostukselle.

– Meidän on pidettävä sotilaallinen puolustuskykymme sellaisella tasolla, että voimatoimiin ryhtymisestä maksettava hinta on potentiaaliselle hyökkääjälle aina liian korkea, eikä meidän pidä osallistua sellaisiin hyvääkään tarkoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin, jotka nakertavat tätä kykyä, Halla-aho sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)