Verkkouutiset

Sauli Niinistö ja Jenni Haukio äänestävät ennakkoon ”varmuudeksi”

Presidentinvaalin ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona kello 09.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Presidentinvaalissa n voinut äänestää keskiviikkoaamusta alkaen. Ennakkoäänestyksen 17.1.-23.1.2018 jälkeen varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.2018.

Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on muun muassa kirjastoissa, postitoimipaikoissa, kunnan- ja kaupungintaloissa sekä kauppakeskuksissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ennakkoon voi äänestää missä ennakkoäänestyspaikassa tahansa. Varsinaisena vaalipäivänä voi äänestää vain omassa äänestyspaikassa.

Äänestäjän on esitettävä vaalivirkailijalle kuvallinen henkilöllisyystodistus, esimerkiksi passi, henkilökortti tai ajokortti.

Presidentinvaalissa on kahdeksan ehdokasta. He ovat Merja Kyllönen (2), Pekka Haavisto (3), Matti Vanhanen (4), Laura Huhtasaari (5), Tuula Haatainen (6), Paavo Väyrynen (7), Sauli Niinistö (8) ja Nils Torvalds (9).

Kuusi vuotta sitten presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen ennakkoäänestyksessä annettiin noin 1,4 miljoonaa ääntä. Varsinaisena vaalipäivänä kuusi vuotta sitten annettiin noin 1,65 miljoonaa ääntä.

Sauli Niinistö kertoo tuoreella vaalivideollaan aikovansa itsekin ”jossain vaiheessa äänestää jo varmuudeksi” ennakkoon rouva Jenni Haukion kanssa. He käyvät torstaina äänestämässä.

https://www.youtube.com/watch?v=fnuG310dUiU

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)