Verkkouutiset

Postinjakaja myöhästyi minuutin – sai potkut

Postiyhtiö syyttää jakajaa törkeästä rikkomuksesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britanniassa postinjakaja Robert Lockyer on saanut potkut saatuaan toimittamansa lähetyksen vastaanottamiskuittauksen minuutin liian myöhään, kertoo The Daily Mirror. Postiyhtiön mukaan hän syyllistyi myöhästyessään törkeään rikkomukseen.

Lockyer kertoi saapuneensa toimituspaikalle pankkiin neljä minuuttia ennen kello yhden määräaikaa, mutta joutuneensa jonoon pankin asiakkaiden kanssa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt Royal Mailille, joka katsoi hänen päättäneen olla huomioimatta kämmentietokoneensa iltapäivävaroitusta ja jättäneen toimituksen viime hetkeen, vaikka oli tietoinen pankin käytännöistä.

Yhtiön mukaan sen palveluksessa 28 vuotta ollut Lockyer oli saanut jo edellisenä vuonna vakavat varoitukset pysäköintivirheestä ja toimituksen vastaanottoallekirjoituksen puuttumisesta. Tämän vuoksi hänet päätettiin irtisanoa myöhästymisestä normaalin kahden vuoden määräaikaisen rangaistuksen sijaan.

Britannian viestintäalan liitto aikoo viedä Royal Mailin oikeuteen. Lockyer itse sanoo virheen olleen tahaton.

”Toivon todella, että liitto saa tämän hoidettua. Haluan vain päästä takaisin töihin.”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)