Verkkouutiset

Pommiuhkaajan tiskialtaassa oli ruutia – poliisi ei reagoinut

Poliisi ei uskonut, että ruotsalaismies toteuttaa tappouhkauksensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kesällä 2017 usea Ruotsin ministeri ja muu tunnettu henkilö sai kirjeen, joka sisälsi vihamielisen viestin ja tuntematonta jauhetta, joka myöhemmin osoittautui vaarattomaksi. Teosta tuomittiin tässä kuussa 43-vuotias mies kahdeksan vuoden vankeuteen.

SVT:n mukaan tapauksen tutkinnassa on kuitenkin ilmennyt kyseenalaisia puutteita ja viivästymisiä, jotka olivat lähellä olla tappavan kohtalokkaita.

Heti tutkinnan alussa tapahtui viivästys, kun kahdesta kirjeestä saatiin tekijän dna:ta, mutta tulosten valmistumisessa kesti lähes kaksi kuukautta.

Marraskuussa 2017 Ruotsin turvallisuuspoliisi Säpo pääsi dna-näytteiden perusteella tekijän jäljille. Hänet oli aiemmin tuomittu varkauksista ja pahoinpitelyistä. Häntä ei tuolloin kuitenkaan pidätetty, ja kaksi päivää myöhemmin mies matkusti Thaimaahan. Kotietsintä tehtiin vasta, kun mies palasi kotiin kahden kuukauden kuluttua.

28. joulukuuta 2017 toteutetussa kotietsinnässä löydettiin useita tiedostoja, jotka sisälsivät viestejä ”mielellään ruotsalaisten” tappamisesta ja pommin rakentamisesta.

Säpo ei SVT:n mukaan kuitenkaan reagoinut siihen, että asunnossa oli teräslankoja, kaapeleita, laastia, juotin ja paljon muita laitteita. Myöskään siihen ei reagoitu, että keittiön pesualtaassa oli ruutipakkaus. Tavarat ovat näkyvillä poliisin tutkinta-aineiston valokuvissa.

Epäiltyä kuulusteltiin, ja hän kielsi lähettäneensä vihamielisiä kirjeitä. Hänet päästettiin vapaaksi. Säpo ei kuitenkaan tiennyt, että epäilty oli jo ehtinyt rakentaa pommin.

Maaliskuussa 2018 Lontoossa toimiva yritys vastaanotti paketin, jonka päällä oli ruotsalaisia postimerkkejä. Paketti avattiin tavalla, jonka olisi pitänyt aiheuttaa sisällä olleen pommin räjähtäminen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Brittipoliisi selvitti paketin lähettäjää dna-testien avulla ja pääsi Interpolin kautta ruotsalaismiehen jäljille.

Mies oli kuitenkin ehtinyt jälleen lähteä Thaimaahan. Hänet pidätettiin vasta 10. huhtikuuta epäiltynä uhkauskirjeiden lähettämisestä ja murhanyrityksestä.

Mies palasi Thaimaasta 27. huhtikuuta, ja kaksi viikkoa sen jälkeen tehtiin uusi kotietsintä. Tällä kertaa löytöjä tehtiin enemmän. Mies oli muun muassa etsinyt kannettavalla tietokoneellaan tietoja pomminvalmistuksesta.

− Kun myöhemmin huomasimme, että hän on kykeneväinen toteuttamaan uhkauksensa käytännössä ja rakentamaan pommin, voimme tietysti olla jälkiviisaita ja ajatella, että ensimmäisessä kotietsinässä olisi pitänyt olla perusteellisempi. Mutta kuva, jonka hänestä saimme, oli että hän lähetti vaarattomia jauhekirjeitä, kommentoi syyttäjä Eva Wintzell.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)