Verkkouutiset

IL: Kirkossa tuhrittiin vaalitilaisuudessa Mannerheimin päiväkäskyä, yleisöä käveli ulos

Vasemmistoliiton eduskuntaehdokas liimasi oman päiväkäskynsä Mannerheimin päiväkäskyn päälle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Iltalehti kertoo Helsingin Kallion kirkossa järjestetystä eduskuntavaalien keskustelutilaisuudesta, jonka aiheena oli uskonto, politiikka ja jumalanpilkka.

Vasemmistoliiton ehdokkaana oleva pastori ja kirjailija Kai Sadinmaa luki tilaisuudessa versionsa Mannerheimin päiväkäskystä äideille ja liimasi aidon näköiseksi painetun version kirkossa olevan Mannerheimin päiväkäskyn päälle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Yleisön joukosta lähti pois loukkaantuneita ihmisiä. Sadinmaalle oli huudettu ”ota se heti pois”.

Myös keskustelutilaisuuteen kutsuttu eduskuntaehdokas Atte Kaleva (kok.) lähti saman tien tuohtuneena pois. Kaleva sanoo IL:lle, ettei kuultu retoriikka ja irvailu ollut lainkaan hyvien tapojen mukaista.

Sadinmaa sanoo provokaationsa olleen onnistunut ja ihmisten alkaneen keskustella aiheesta.

Monissa Suomen kirkoissa ja esimerkiksi eduskunnan valtiosalin seinällä esillä oleva Ylipäällikön päiväkäsky ja vapaudenristi Suomen äideille on äitienpäivältä 1942.

Päiväkäskyssä marsalkka kiitti kasvattajia ja ilmaisi osanottonsa kaatuneiden sotilaiden äideille. Teko oli seurausta vänrikki Toivo Jussilan korsussa marsalkalle kirjoittamasta toiveesta huomioida äitejä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)