Kirjoittajan mukaan jatkuva kilpailu kannatuksesta on ajanut siihen, että poliitikot arvostelevat toinen toisiaan herkeämättä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sini Ruohonen: Poliitikot romuttavat omaa toimialaansa

Media kyllä huolehtii siitä, että kunkin puolueen sauna palaa vuoron perään.

Oletteko kuulleet yrittäjästä, joka ehdottaisi toiselle firmalle veronkiristyksiä? Tai urheilijasta, joka ehdottaisi toisen lajin alasajoa? Tai taiteilijoista, jotka kertovat toisilleen julkisesti, miten taidetta tulisi tehdä?

Harvassa ovat tällaiset ulostulot.

Vaikka erilaiset ammattiryhmät kilpailevat toisinaan samoista resursseista, he eivät tarkoituksellisesti tee vahinkoa omalle toimialalleen. He ajavat järjestyneesti tai järjestymättömästi asioita, jotka parantavat kaikkien tilannetta. He eivät rakenna omia menestystarinoitaan arvostelemalla muita. Ainakaan julkisesti.

Politiikassa tätä ei kuitenkaan ole hahmotettu samalla tapaa. Jatkuva kilpailu kannatuksesta, siis vieläpä ei edes vaalikannatuksesta vaan gallup-luvuista, on ajanut siihen, että poliitikot arvostelevat toinen toisiaan herkeämättä.

Erimielisyys asioista on politiikan ytimessä, mutta jos toimintatavoista on jatkuva riita päällä, menee uskottavuus kaikilta. Riippumatta siitä, kuka milloinkin on syytettynä ja kuka syyttäjänä.

Viimeisimpänä näytöksenä nähtiin vihreän ministerin ja puolueen puheenjohtajan Maria Ohisalon virkanimitys. Siinä oman toimialan sabotaaseja löytyi useammasta leiristä. Toiset ovat aiemmin tuominneet poliittiset virkanimitykset ja käänsivät nyt takkinsa. Toiset taas ovat kannattaneet poliittisia virkanimityksiä, mutta olivat nyt pahoillaan siitä, että joidenkin takki kääntyi. Osa oli varmasti aidosti sitä mieltä, että virkanimitys oli yksiselitteisesti epäpoliittinen tai poliittinen. Väärin meni kuitenkin.

Toinen vastaava toimintatapojen arviointiin lukeutuva keskustelu lähiviikoilta on avustajamäärien arvostelu. Siinäkin kritiikki osuu enemmin kaikkiin poliittisiin toimijoihin kuin tiettyyn poliittiseen ryhmään.

Yhtään paremmin eivät suoriudu hallitusvastuun kantajat, jotka arvostelevat demokratian asiankannatinta vapaata lehdistöä puolueellisuudesta. Median kritisointi ruokkii käsitystä, että tiedonvälitys on epäluotettavaa. Puhetapa vahvistaa valemedioita ja niiden uutisoinnista ponnistavia poliittisia liikkeitä.

Kuva politiikasta muodostuu näistä tapauksista. Toistuvasti nimitykset ja henkilövalinnat nousevat uutisten kärkeen, eikä ihme, koska ihmiset ja valta kiinnostavat. Monesti nämä ovat julkisuudessa isommilla otsikoilla kuin monimutkaiset ja pitkäpiimäiset asia-aiheet, kuten esimerkiksi soteuudistus.

Kansalaisille puolueiden välillä ei välttämättä nähdä olevan suuriakaan eroja. Kyselyt paljastavat politiikkatietämyksen heikoksi.

Varsinkin lähihistoriasta mielikuvansa ammentavat äänestäjät voivat ajatella aiempien vuosien kaksi-kolmesta hallituksenmuodostusmallia ja vallanjakoa kokoomuksen, SDP:n ja keskustan välillä siten, että hallituskoalition kokoonpanolla ei ole ollut juurikaan vaikutusta, vaan asioita hoitivat isänmaan parhaaksi kukin puolue vuorollaan. Valitettavasti huonosti tai hyvin huonosti.

Vaikka sittemmin varsinkin perussuomalaiset ja osittain myös vihreät ovat rikkoneet tuon vallan pyhän kolmijaon, on politiikka monille edelleen yhtä ja samaa toimialaa. Jos verrataan autokauppaan, niin onhan niillä bemareilla, volkkareilla ja opeleilla eroja, mutta viime kädessä kaikilla pystyy ajamaan. Tietyt tuotteet kuuluvat tietylle toimialalle. Puolueet kuuluvat politiikkaan ja autot liikenteeseen – tai siis teille.

Siis jos on huolta demokratian toimintaedellytyksistä, kannattaa lopettaa oman toimialan rapauttaminen. Media kyllä huolehtii siitä, että kunkin puolueen sauna palaa vuoron perään ja yleinen epäilys poliitikkojen toimintaa kohtaa nostetaan kärkijutuiksi. Poliitikkojen oksan sahaajia riittää ilman, että poliitikot taustajoukkoineen itse lisäävät epäluottamusta.

Sini Ruohonen

Sini Ruohonen

Kirjoittaja on Ajatuspaja Toivon toiminnanjohtaja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt