Verkkouutiset

Mielenosoittajia Helsingin Mannerheimintiellä. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Poliisi ei puutu Elokapinan mielenosoituksen kulkuun

Helsingin keskustassa käynnissä olevan mielenosoituksen aiheuttamaa haittaa arvioidaan jatkuvasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Poliisi ei toistaiseksi puutu Mannerheimintiellä olevan mielenosoituksen kulkuun. Poliisi on arvioinut, että tällä hetkellä mielenosoitus ei aiheuta kohtuutonta haittaa liikenteelle ja yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Poliisi seuraa ja arvioi tilannetta jatkuvasti, toteaa apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen tiedotteessa.

Helsingin keskustassa on ollut käynnissä Elokapina-ryhmän mielenosoitus torstai-iltapäivästä lähtien.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Poliisi kertoo neuvotelleensa torstaina mielenosoittajien kanssa moneen otteeseen. Protestoijat eivät kuitenkaan suostuneet yhteistyöhön poliisin kanssa eivätkä suostuneet siirtämään mielenosoitusta toiseen paikkaan. Mielenosoittajat leiriytyivät yöksi Mannerheimintielle.

Poliisi on arvioinut aamulla tilannetta.

Elokapinan tiedotteen mukaan mielenosoittajat pyrkivät viestimään poliitikoille, että tilanne on vakava eikä nopea hiilidioksidipäästöjen alas ajaminen voi odottaa enää hetkeäkään.

– Elokapina kutsuukin kansanedustajat paikalle perjantaina keskustelemaan tilannekuvasta ja vastaamaan Elokapinan vaatimuksiin, tiedotteessa todetaan.

Mielenosoitusta on tarkoitus jatkaa, kunnes hallitus vastaa Elokapinan esittämiin vaatimuksiin.

Elokapinan mukaan ilmaston kuumentaminen on joukkosurman tuottamista.

– Kansalaistottelemattomalla mielenilmaisulla Elokapina vaatii Suomen hallitusta lopettamaan ilmaston kuumentamisen mahdollisimman pian, jotta Suomi ei osallistuisi joukkosurmaan. Lisäksi Elokapina vaatii hallitusta kertomaan tosiasiat ilmastokriisin vakavuudesta suomalaisille.

– Elokapina katsoo, että toimiakseen tilanteen edellyttämällä tavalla hallituksen on aloitettava säännöllinen valtiollinen kriisitiedostus ja julistettava ilmastohätätila. Toimiakseen eettisesti, hallituksen on lopetettava ilmaston kuumentaminen omalta osaltamme niin pian kuin mahdollista, vuoteen 2025 mennessä.

Elokapina on osa kansainvälistä Extinction Rebellion -liikettä.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)