Geopolitiikka on tehnyt paluun Pohjois-Eurooppaan, ruotsalaisasiantuntija arvioi. Alue, johon myös Suomikin keskeisesti kuuluu, on Anne Wieslanderin mukaan geopoliittisten jännitteiden ja suurvaltakilpailun uudessa polttopisteessä.
– Kolme haastetta vaatii erityistä huomiota: revisionistinen Venäjä, transatlanttisen yhteyden tulevaisuus sekä uskottava eurooppalainen puolustus. Niihin kaikkiin sisältyy myös suuria mahdollisuuksia alueellisen yhteistyön lisäämiseen, amerikkalaisen Atlantic Council -ajatushautomon Pohjois-Euroopan johtajana toimiva Anna Wieslander toteaa Svenska Dagbladetissa.
Venäjän toiminta luo hänen mukaansa epävarmuutta, sillä maa pyrkii muun muassa jatkuvin informaatio-operaatioin heikentämään naapuriensa yhtenäisyyttä ja horjuttamaan niiden demokraattista yhteiskuntamallia.
– Venäjän sotilaallinen varustautuminen on edelleen käynnissä, eikä vain Itämeren ympäristössä, vaan myös arktisella alueella. Venäjän muodostama uhka on monimutkainen ja koostuu useista aineksista, kuten kybertoimista, disinformaatiosta, energiaturvallisuudesta, rahanpesusta ja oikeusjärjestelmän väärinkäytöstä, Wieslander sanoo.
Pohjois-Euroopan turvallisuuden vahvistaminen edellyttää hänen mukaansa alueen valtioiden keskinäisen tietovaihdon tiivistämistä, yhteiskuntien kriisinsietokyvyn vahvistamista ja entistä tehokkaampia tapoja operoida sodan ja rauhan välisellä harmaalla vyöhykkeellä.
– Sotilaallisesti tarvitaan alueellisia ratkaisuja hyökkäyskynnyksen nostamiseksi ilmapuolustuksen, sukellusveneiden torjunnan, kriittisen infrastruktuurin ja kyberturvallisuuden puitteissa. Lisäksi tarvitaan yhteinen linja suhteessa Venäjän ja Kiinan laajentumishaluiseen käyttäytymiseen arktisella alueella, Wieslander listaa.
USA:n muuttuvat painotukset
Euroopan ja Yhdysvaltojen transatlanttisella yhteydellä on Wieslanderin mukaan ratkaiseva merkitys Pohjois-Euroopan turvallisuudelle. Vaikka USA on viime vuosina lisännyt sotilaallista läsnäoloaan alueella, epäluottamus maan sitoutuneisuutta kohtaan on presidentti Donald Trumpin kovan ja ristiriitaisen retoriikan myötä kasvanut.
– On epätodennäköistä, että USA hylkäisi kokonaan Euroopan. Ei voida kuitenkaan sulkea pois mahdollisuutta, että USA priorisoisi intressejään toisaalla – ei vähiten Kiinan kanssa käymänsä voimistuvan kamppailun vuoksi, Wieslander arvioi.
Pohjois-Euroopan kannalta USA:n huomion painopisteen muutos saattaa hänen mukaansa merkitä sitä, että amerikkalainen sotilasapu kriisitilanteessa jäisi laskettua vähäisemmäksi ja ennättäisi perille myöhemmin kuin on oletettu. Mahdollinen konflikti on siksi kyettävä ainakin alkuvaiheessa hallitsemaan alueen valtioiden omin voimin.
– Johtopäätös on, että voidakseen vastata pahimpaan uhkaskenaarioon Euroopan on vahvistettava puolustuskykyään merkittävästi sekä kyettävä mobilisoimaan ja toimimaan paljon nykyistä nopeammin, Wieslander sanoo.
Täysimittaiseen sotaan saakka
Pohjois-Euroopan maiden tulisi Wieslanderin mielestä hakea yhteisiä ratkaisuja alueellisen turvallisuuden takaamiseen tiiviissä vuorovaikutuksessa USA:n kanssa. Tämä tarkoittaisi käytännössä muun muassa valmiuden ja liikkuvuuden kehittämistä, nykyistä suurempien monikansallisten joukkokokoonpanojen luomista ja niiden yhteistoimintakyvyn varmistamista.
EU:n puolustusyhteistyön tiivistämisellä voi Wieslanderin mukaan olla paljonkin annettavaa, kunhan se tapahtuu transatlanttista yhteyttä ja Natoa heikentämättä.
– EU:n ja Naton yhteistyö on keskeistä Euroopan puolustuskyvyn vahvistamiseksi. Jotta siinä onnistuttaisiin, Pohjois-Euroopan on tiivistettävä keskusteluyhteyttään Berliiniin ja Pariisiin, koska puolustusyhteistyön moottorit ovat Saksa ja Ranska, Wieslander toteaa.
Euroopan on hänen mukaansa välttämätöntä kyetä toimimaan nykyistä olennaisesti nopeammin ja iskukykyisemmin kaikissa tilanteissa harmaan alueen hybridiuhkista aina täysimittaiseen sotaan saakka.
