Pohjoiskorealaisessa sairaalassa pikaisesti tehty 12 potilaan polttohautaus on aiheuttanut pelkoja ja epäilyksiä sairaalan lähellä asuvien keskuudessa, kertoo uutissivusto Radio Free Asia.
Cheongjinin kaupungissa sijaitsevan sairaalan mukaan potilaat kuolivat flunssaan, eivät koronavirukseen (COVID-19).
Kiireellä suoritettu polttohautaus ja sen jälkeen tehty koko sairaalan kattava sterilisointi ovat keränneet paljon huomiota. Normaalisti potilaan kuollessa ruumis luovutetaan perheelle.
– Useita potilaita kuoli maakuntasairaalassa Cheongjinin kaupungissa 9. helmikuuta. Potilailla oli keuhkokuumeeseen ja flunssaan viittaavia oireita, kertoo nimettömänä esiintyvä Pohjois-Hamgyeongin maakunnan virkailija.
Viranomaisten ja asukkaiden kerrotaan olevan erittäin valppaina sen jälkeen, kun 12 potilasta kuoli kahden päivän aikana.
– Potilaita ei onnistuttu parantamaan, joten 12 ihmistä kuoli ja sairaala poltti ruumiit. Jäänteet toimitettiin perheille.
Virkailija pitää polttohautausta epäilyttävänä.
– Pohjois-Koreassa yksikään sairaala ei polttaisi kuolleiden potilaiden ruumiita.
Tällä kertaa toimittiin kuitenkin juuri näin. Perheet odottivat saavansa omaistensa ruumiit, mutta heille toimitettiin poltettujen ruumiiden tuhkat. Sairaala myös desinfioitiin useaan kertaan. Sairaalan mukaan näin estetään flunssaviruksen leviäminen.
Virkailijan mukaan sairaala kiistää yhteyden koronavirukseen, mutta asukkaat epäilevät selitystä.