Verkkouutiset

Paikalliset raivoissaan: Pohjois-Koreassa ammuttu rajavyöhykkeellä kulkevia

Sotilaat ja rajavartijat käyttävät lähellä Kiinan rajaa mielivaltaisesti väkivaltaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean rajavartijoiden kerrotaan surmanneen alkukevään aikana useita henkilöitä, jotka ovat erehtyneet kulkemaan Kiinan vastaisen rajavyöhykkeen tuntumassa.

Ammuttujen joukossa oli paikallinen mies, joka oli harhautunut alueelle vahingossa jahdatessaan karannutta vuohta. DailyNK-julkaisun mukaan eläin päätyi rajavartijan omistukseen.

Pohjois-Korea on vahvistanut viimeisen vuoden aikana rajojensa vartiointia koronavirustartuntojen ja salakuljetuksen ehkäisemiseksi. Paikallisten asukkaiden kerrotaan raivostuneen mielivaltaiseksi koetuista julmuuksista ja turvallisuuspalvelun kovista otteista.

Tammikuun jälkeen ainakin kolme rajavyöhykkeellä vahingossa kulkenutta henkilöä on ammuttu. Helmikuun alussa rajavartijat surmasivat sotilaan ja tämän naisystävän, joiden epäiltiin yrittäneen loikata rajan yli Kiinaan.

Sulkeutuneen diktatuurin johdon kerrotaan huolestuneen viime aikoina yleistyneistä ”sosialismin vastaisista ilmiöistä” ja julistaneen poliittisen sotatilan toisinajattelijoiksi syytettyjä kohtaan. Maan massiivisia vankileirejä on määrätty lisäämään kapasiteettiaan.

”Reaktionäärisen ajattelun” vastaisen lainsäädännön nojalla on annettu viime aikoina kuolemantuomioiden ja pitkien pakkotyörangaistusten kaltaisia ankaria tuomioita.

– Puolueen uudet sensuuriosastot aloittavat massiivisen projektin, jotta maa saadaan muutetuksi täysin sosialistiseksi, paikallislähde kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)