Verkkouutiset

Pohjois-Korean loikkareiden verkostoon isketty voimalla

Aktivistien mukaan pakeneviin ryhmiin kohdistuu yhä enemmän ratsioita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiina on iskenyt toistuvasti salaisten reittien verkostoon, jota pitkin pohjoiskorealaisia loikkareita on pelastettu maan rajojen ulkopuolelle. Asiasta uutisoi CNN.

Aktivistit ja organisaatiot, jotka työskentelevät Pohjois-Korean loikkareiden kanssa, kertovat pakolaisten pidätyksen yleistyneen viime aikoina nopeasti.

– Pidätykset ovat viime aikoina tulleet intensiivisemmiksi. Pakeneviin ryhmiin näyttää kohdistuvan kuukausittain viidestä seitsemään ratsiaa. Pakenevissa ryhmissä on yleensä yhteensä 20 – 30 henkeä, ihmisoikeusaktivisti Ji Seong-ho kertoo.

Kiina, joka on Pjongjangin läheinen liittolainen, ei pidä Pohjois-Koreasta tulijoita pakolaisina vaan laittomina taloudellisina siirtolaisina, jotka se palauttaa Pohjois-Koreaan maiden välisen raja-sopimuksen nojalla.

– Myös partioita on hiljattain lisätty Kiinan puolella, koska pakolaisvirtauksen on pelätty epävakauttavan Kiinan omaa hallintoa, kertoo yhdysvaltalainen pastori Peters.

Aktivistit mukaan epäonnistunut huippukokous on myös osaltaan lisännyt kansalaisten haluja lähteä Pohjois-Koreasta, samalla kun loikkaamisesta on tehty entistä vaikeampaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)