Verkkouutiset

Pohjois-Korean karanteeneissa jo kymmeniä tuhansia sotilaita

Sulkeutunut diktatuuri ei ole ilmoittanut virallisesti vielä yhdestäkään koronavirustartunnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean asevoimien kerrotaan perustaneen yli 20 suurta karanteenilaitosta epäiltyjä koronavirustapauksia varten.

DailyNK-sivuston haastatteleman korkea-arvoisen lähteen mukaan laitoksia on perustettu kaikkien asehaarojen käyttöön. Karanteeniin on asetettu vuoden alusta lähtien 43 000 maavoimien sotilasta, 6 200 merimiestä ja 5 420 henkilöä ilmavoimista.

Aiempien arvioiden mukaan siviileille perustettuihin laitoksiin olisi suljettu yhteensä 81 000 henkilöä.

Karanteenilaitoksiin joutuneiden on kerrottu kärsivän nälästä ja tarvittavien lääkkeiden puutteista kammottavissa olosuhteissa. Poliittisesti vaikutusvaltaiset ja varakkaat henkilöt voivat lahjoa laitosten ylläpitäjiä paremman hoidon tai ruoan toivossa. Muiden ei anneta edes ottaa yhteyttä läheisiinsä.

Työväenpuolueen linjauksen mukaan infektion saaneita ei saa sijoittaa Pjongjangiin eli ”vallankumouksen pääkaupunkiin”.

Pohjois-Korean arvioidaan asettaneen vuoden alusta lähtien yli 135 000 ihmistä karanteeneihin. Yhteensä noin 4 200 sotilasta on menehtynyt karanteenin aikana, mikä tarkoittaa 7,65 prosentin kuolleisuutta.

Maa ei ole kertonut virallisesti vielä yhdestäkään Covid-19-tapauksesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)