Verkkouutiset

Kyy (Vipera berus), rantakäärme ja kangaskäärme ovat Suomen kolme käärmelajia. LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN

Pirkka-Pekka Petelius huolissaan kyykäärmeen vainosta Suomessa

Vihreiden kansanedustaja teki kirjallisen kysymyksen kyyn rauhoittamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Pirkka-Pekka Petelius (vihr.) toteaa jättämässään kysymyksessä, että kyy on elinvoimainen, mutta ”muiden matelijoiden tavoin kyiden kannat ovat vähentyneet ja edelleen vähenemässä Suomessa. Asutuksen leviäminen ja muu rakentaminen voivat pilkkoa kyyn elinympäristöä yhä sirpaleisemmaksi, ja sen lisäksi kyytä vainotaan edelleen Suomessa tarpeettomasti”.

– Käärmeet, erityisesti myrkyllinen kyy, herättävät ihmisissä usein pelkoa. Kyy kuitenkin karttaa ihmisiä eikä pure muuten kuin uhattuna. Kyyn purema on aikuiselle harvoin vakava, mutta lapsille, lemmikeille tai vanhuksille purema voi olla vaarallinen. Kyyn puremaan on kuitenkin Suomessa menehtynyt ihminen viimeksi vuonna 1998, Pirkka-Pekka Petelius toteaa.

Kyy ei ole Suomessa rauhoitettu toisin kuin muualla Euroopassa.

– Euroopan luonnonsuojelusopimus (Convention on the Conservation of European Wildlife and Natural Habitats) velvoittaa jäsenmaita rauhoittamaan kaikki matelijat, mutta Suomi on tehnyt kyyn kohdalla varauksen liittyessään sopimukseen. Näin ollen kyyn rauhoittaminen ei ole ollut sopimuksen nojalla välttämätöntä. Luonnonsuojelulaki (1096/1996) ei kiellä rauhoittamattomien eläinten tappamista, joten nykyisellään kyy on täysin laillista tappaa, jos sen kohtaa pihalla, tiellä tai metsässä, kysymyksessä sanotaan.

Petelius jätti asianomaisen ministerin vastattavaksi kysymyksen ”millaisin keinoin hallitus seuraa kyyn elinvoimaisuutta ja varmistaa, että kyyt saavat Suomessa elää turvassa vainolta ja aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin kyyn rauhoittamiseksi”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)