Sairaanhoitopiiri on aloittanut varautumisen päivystyksen kasvavaan potilasmäärään Tays Keskussairaalassa. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Suomessa neljä uutta koronavirustartuntaa

Tähän mennessä Suomessa on todettu yhteensä 19 koronavirustartuntaa.

Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa, joista kaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSissa ja kaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.

HUSissa hoidettavana olleet tartunnan saaneet ovat kotiutuneet hyväkuntoisina näytteenoton jälkeen. Molemmat heistä olivat palanneet matkalta Pohjois-Italiasta. Heidät on ohjeistettu pysymään eristyksissä kotona. Altistuneet ovat tiedossa ja heihin on oltu yhteydessä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella todettiin perjantaina kaksi uutta koronavirustartuntaa. Molemmat tartunnat on saatu Pohjois-Italiasta. Aikuiset henkilöt ovat samaa matkaseuruetta aiemmin Suomessa todettujen tartunnan saaneiden kanssa. Sairaanhoitopiirin mukaan potilaat ovat kotona eristyksessä, hyväkuntoisia mutta flunssaisia. Sairaanhoitopiiri jatkaa altistuneiden kartoittamista ja tekee tarvittavia toimenpiteitä yhteistyössä THL:n kanssa.

Tähän mennessä Suomessa on todettu yhteensä 19 koronavirustartuntaa.

Artikkelia laajennettu kauttaaltaan 7.3. kello 10.56.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt