Verkkouutiset

Pelko leviää Pjongjangissa – naisia murhataan kadulla

Veritöiden uskotaan liittyvän kansalaisten kasvaviin taloushuoliin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tunnistamattomat hyökkääjät ovat murhanneet viime viikkoina useita naisia Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa, kertoo uutissivusto Daily NK.

Veriteoissa uskotaan olleen kyse ryöstöistä. Moni pohjoiskorealainen näkee nälkää, ja heillä on vaikeuksia hankkia elantoaan.

Pohjoiskorealaisten taloushuolet ovat kasvaneet nopeasti sen jälkeen, kun Pohjois-Korea ja Kiina sulkivat maiden välisen rajan tammikuussa ja keskeyttivät kaupankäynnin, jotta koronavirus ei pääsisi leviämään. Tämä on iskenyt pahasti Pohjois-Korean talouteen, joka on jo valmiiksi henkihieverissä kansainvälisten pakotteiden vuoksi. Pakotteita on asetettu maan ydin- ja ohjusohjelman vuoksi.

Nimettömänä esiintyvän lähteen mukaan eräs nainen puukotettiin pääkaupungissa Pyongchonin alueella tiistaina. Nainen kieltäytyi luovuttamasta rahojaan hyökkääjälle.

Aikaisemmin joulukuussa sattui kaksi samanlaista tapausta Sosongin ja Daedonggangin alueilla. Kaikissa tapauksissa hyökkääjät piileskelivät hämärillä kujilla.

Naisten kerrotaan olleen nelikymppisiä kotiäitejä, jotka olivat matkalla kotiin asioituaan torilla.

Lähteen mukaan viranomaiset yrittävät ratkaista tapauksia, mutta eivät ole edistyneet asiassa. Tutkijoiden epäonnistuminen on herättänyt pelkoa pääkaupungin asukkaissa.

– Veritekojen takan saattaa olla ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään mitä tahansa, jotta eivät näkisi nälkää, lähde kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)