Paula Risikko. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Paula Risikko: Koulutusrahat kutistumassa kuin vappusatanen

Kansanedustajan mukaan myös aloituspaikkojen lisäys on jäämässä ilman rahoitusta.

Kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikon mukaan pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus on perumassa ennen vaaleja antamiaan lupauksia korkeakoulujen rahoituksen lisäämisestä jo toiseen kertaan. Hallituspuolueista esimerkiksi vihreät puhui vaalien alla jopa koulutusmiljardista.

– Kuulimme vaalien alla kaikilta puolueilta lupaukset koulutuksen resursoinnista. Suureellisiin puheisiin verrattuna panostukset mm. korkeakoulutukseen ja tutkimukseen jäivät hallitusohjelmassa vaatimattomiksi, Risikko sanoo mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Pohjalaisessa.

Nyt valtiovarainministeri Mika Lintilän (kesk.) esityksessä määrärahat ovat hänen mukaansa kutistuneet entisestään. Hallitusohjelmassa yliopistojen perusrahoitukseen luvattiin  40 miljoonaa ja ammattikorkeakouluille 20 miljoonaa, mutta korotukset vuodelle 2020 ovat jäämässä neljännekseen tästä.

– Onko mallia otettu pääministeri Rinteen eläkeläisille lupaamasta ”vappusatasesta”, joka hämmästyttävästi kutistui vaalien jälkeen, Risikko ihmettelee.

Koulutukseen olisi vaikeiden vuosien jälkeen ollut hänen mukaansa nyt mahdollisuus panostaa kaivattuja lisämäärärahoja. Rahaa tarvittaisiin lisää myös kaavailtuun aloituspaikkojen lisäämiseen.

– Korkeakoulun aloituspaikkojen lisäämiseen ei hallitusohjelmassa ole kuitenkaan erikseen osoitettu rahoitusta. Ja luvattu perusrahoituksen nostokin alkaa nyt sulaa.

Risikon mukaan perusrahoituksen noston ja lisäaloituspaikkojen rahoituksen lisäksi tarvitaan korkeakoulujen tuntuvaa pääomittamista, mikä vahvistaisi niiden autonomiaa ja tukisi tutkimustoimintaa.

– Korkeakoulut tarvitsevat rahoituksen ennustettavuutta. Sieltä syntyy huippuosaamista ja huippututkimusta.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt