Verkkouutiset

Paltan mukaan Postin tilanne on kestämätön

Työnantajien mukaan Posti on ennätysvauhtia laskevan kirjemäärän vuoksi uudistumisen edessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palvelualojen työnantajat Palta kertoo etsivänsä kilpailukykyistä työehtosopimus- ja kustannustasoa myös perinteisissä postipalveluissa syksyn 2019 aikana.

Sen mukaan kannattava kasvu on edellytys työpaikkojen säilymiselle ja myös uusien luomiselle. Julkisuudessa esitettyihin ratkaisuihin Palta ei halua ottaa kantaa, sillä neuvottelut ovat vasta käynnistyneet.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Postipalvelujen osalta työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät Paltan ja Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n välillä maanantaina. Yhteensä Paltan ja PAU:n välisten neuvottelujen piirissä on noin 10 000 henkilöä. Voimassa olevat työehtosopimukset päättyvät lokakuun lopussa.

– Tavoitteenamme on, että neuvotteluissa löydetään pikaisesti kestävä ratkaisu, joka vastaa erittäin kilpaillun markkinan asettamiin haasteisiin ja joka mahdollistaa Postin pärjäämisen myös tulevaisuudessa, Paltan toimitusjohtaja Tuomas Aarto sanoo.

– Myös Postin palveluilta odotetaan nopeutta, joustavuutta ja myös kilpailukykyistä hintaa. Siksi neuvotteluissa on löydettävä rakenteellisia muutoksia, jotta töitä olisi myös jatkossa, Aarto jatkaa.

Hänen mukaansa Posti on ennätysvauhtia laskevan kirjemäärän ja kiristyvän kilpailun vuoksi välttämättömän uudistumisen edessä. Yhtiön jakelumääristä 96 prosenttia tulee kilpailluilta markkinoilta ja vain 4 prosenttia yleispalveluvelvoitteen piiriin kuuluvista postimerkillä varustetuista kirjelähetyksistä.

Kirjemäärän lasku vähentää vuosittain yhtiön tuloja arviolta noin 70 miljoonaa euroa. Postipalveluiden kilpailun vapautumisen myötä kirje- ja lehtijakelussa toimii nykyään Postin ohella 16 jakeluyhtiötä, jotka noudattavat eri työehtosopimusta kuin Posti.

– Muissa jakeluyhtiöissä noudatettavien työehtojen kustannustaso on Postin noudattamaa PAU:n työehtosopimusta merkittävästi alhaisempi. Nykytilanne on Postin pärjäämisen kannalta kestämätön, Tuomas Aarto toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)