Pohjois-Korea ei ole ilmoittanut vielä yhdestäkään koronavirustapauksesta. LEHTIKUVA / AFP Kim Won Jin

Paljastus Pohjois-Koreasta: Korona levinnyt rajusti

Viranomaisten mukaan maassa ei ole lainkaan vahvistettuja koronatartuntoja.

Pohjois-Korean terveysministeriön tekemä tutkimus on paljastanut yli 100 kuolemantapausta ja 13 000 ”epäiltyä” koronavirustapausta Pohjois-Hamgyeongin maakunnassa, kertoo uutissivusto Radio Free Asia.

Pohjois-Hamgyeongin sanotaan olevan koronan pahimmin runtelema alue koko maassa.

Tutkimus vie pohjaa maan hallinnon väitteeltä, jonka mukaan Pohjois-Koreassa ei ole koronatartuntoja lainkaan.

– Epäiltyjen koronavirusoireiden vuoksi kuolleiden potilaiden lukumäärä on yli 100, kertoo nimettömänä esiintyvä virkailija.

Lähteen mukaan viranomaiset ja asukkaat kutsuvat kaikkia koronaviruksen oireista kärsiviä potilaita ”epäillyiksi koronaviruspotilaiksi”.

Pandemian puhjettua viime vuoden tammikuussa Pohjois-Korea on ryhtynyt laajoihin toimiin estääkseen viruksen leviämisen. Kiinan-vastainen raja on suljettu, kaupankäynti Kiinan kanssa keskeytetty, kokonaisia alueita ja kaupunkeja suljettu ja maakuntien välinen matkustaminen on kielletty.

Pjongjang ilmoitti viime vuoden huhtikuussa rajoitustoimien hyvistä tuloksista ja kertoi, että maassa ei ole ainuttakaan tartuntaa.

Useat asiantuntijat kansainvälisellä tasolla ilmaisivat välittömästi epäilyksenä, koska Pohjois-Korean terveydenhoitoalan infrastruktuurin tiedetään olevan heikko, Kiinan-vastainen raja on helppo ylittää ja maan hallinto piilottelee totuutta.

– Sairaalat diagnosoivat koronaviruksen oireisiin kuolleilla potilailla akuutin keuhkokuumeen. Kaikki, perheenjäsenet mukaan lukien, luulevat, että he kuolivat keuhkokuumeeseen, lähde sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt