Outi Mäkelä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Outi Mäkelä: Rakenteellisia uudistuksia on jatkettava

Kansanedustaja on tyytyväinen vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja korostaa rakenteellisten uudistusten välttämättömyyttä.

Valtiovarainvaliokunnan valmiiksi saama mietintö ensi vuoden talousarvioesityksestä painottaa hallituksen positiivisia saavutuksia talouskasvun, työllisyyden ja velkaantumisen hidastumisen saralla.

– Hallituksen talouspolitiikka tuottaa kiistattomia tuloksia. Ensin oppositio arvosteli hallituksen toimia tehottomiksi. Kun talous on saatu kasvuun ja työllisyys laskuun, opposition on ollut pakko vaihtaa retoriikkaansa. Nyt hallituksen toimintaa on alettu haukkua kokoomuslaiseksi. Otamme tämän kehuna vastaan, jos kokoomuslainen politiikka on synonyymi vastuulliselle politiikalle, jolla saadaan suomalaisille työtä ja hyvinvointia kestävästi, eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Outi Mäkelä (kok.) sanoo.

Outi Mäkelä toteaa, että suotuisa tilanne ei yksin riitä poistamaan julkisen talouden rakenteellisia ongelmia ja kestävyysvajetta. Valiokunta nostaakin mietinnössään esiin työvoiman tarjonnan sekä työmarkkinoiden joustavuuden lisäämiseen.

– Olemme päässeet vasta alkuun taloudellisen tilanteen parantamiseksi. Perhevapaauudistus, paikallisen sopimisen lisääminen ja työn verotuksen keventäminen olisivat konkreettisia tekoja työllisyyden parantamiseksi. Meillä ei ole varaa löysätä otetta. Kaikki toimenpiteet työllisyyden kasvattamiseksi on toteuttava nyt, Mäkelä sanoo.

Hänen mukaansa suurin rakenteellinen uudistus on kuitenkin vielä edessä.

– Suurin haasteemme liittyy tulevaisuudessa sosiaaliturvajärjestelmän kestävyyteen. Maamme on pitkällä aikavälillä rahoituskriisissä, ellemme pysty nostamaan työllisyysastettamme ja rahoittamaan kestävästi hyvinvointipalveluitamme. Hallituksen käynnistämässä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen työryhmässä tulee löytää keinot, joilla sosiaaliturva saadaan kannustamaan ihmisiä työntekoon, yrittämiseen ja kouluttautumiseen kaikissa elämäntilanteissa, Mäkelä summaa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt