”On makeeta lähteä Syyriaan” – Fundamentalismi vetää Saksan musliminuoria

Saksan viranomaiset ovat huolissaan islamilaisen fundamentalismin suosiosta maan musliminuorten keskuudessa.

Saksan kotimaan turvallisuuspalvelun (Bundesamt für Verfassungsschutz, BfV) johtajan Hans-Georg Maassenin mukaan salafiittien suosio on noussut huolestuttavasti muutamassa vuodessa.

Salafismia luonnehtii puritaaninen suhtautuminen islamiin, ja etenkin länsimaissa asuvien salafiittien keskuudessa salafiittijohadismi on saanut väkivaltaisia muotoja. Maassenin mukaan salafiittien määrä Saksassa on kasvanut 2800:sta yli 7000:een tänä vuonna.

Maassen toteaa sanomalehti La Stampan mukaan, että radikaali-islam leviää nopeasti Saksan musliminuorisossa.

– Salafiitit ajattelevat mustavalkoisesti. He ovat sitä mieltä, että kun olet salafiitti, olet etujoukoissa. Tällainen propaganda vetoaa moniin syrjäytyneisiin nuoriin.

Saksan kaupungeissa on muun muassa nähty salafiittinuoria partioimassa kadulla ”sharia-poliiseina”. Huomiota herättävin tapaus oli syyskuussa Wuppertalissa, missä 11 salafiittinuorta kierteli varoittamassa kahviloissa ja diskoissa alkoholista ja pukeutumisesta. Porukkaa johti saksalainen islamiin kääntynyt nuori mies.

Asiasta nousi maassa melkoinen kohu.

– Sharia-lakia ei sallita Saksan maaperällä, totesi sisäministeri Thomas de Maizière. Oikeusministeri Heiko Maas puolestaan varoitti, että ”Saksa ei aio sietää mitään laittomia, rinnakkaisia oikeusjärjestelmiä”.

Ongelma ovat Maassenin mukaan myös Irakiin ja Syyriaan ISIS-järjestön riveihin lähteneet saksalaisnuoret. Heitä tiedetään varmasti olevan 450, mutta todellinen luku on huomattavasti suurempi.

– Irakiin ja Syyriaan lähteneitä pidetään sankareina, Maassen sanoo.

Hänen mukaansa islamilaisfundamentalismista on tullut nuorisomuotia.

– On makeeta (cool) lähteä Irakiin tai Syyriaan., on makeeta saada aamulla tviitti Alepposta, on makeeta olla sellaisen Facebook-kaveri, joka on Syyriassa tai Irakissa, Maassen kuvailee.

Hän kertoo, että ainakin 150 Irakiin tai Syyriaan lähtenyttä on jo palannut Saksaan, eikä tiedä, mitä he ovat siellä tehneet. BfV:n arvion mukaan kymmenkunta saksalaissalafiittia on osallistunut itsemurhaiskuihin Syyriassa ja Irakissa.

Lähteet: La Stampa, Deutsche Welle

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt