Verkkouutiset

Oikeusministeri: Kuluttajaviranomaiselle lisää toimivaltuuksia

Antti Häkkäsen mukaan teknologian ja palvelujen muutoksessa kuluttajaa on suojattava yhä vahvemmin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Merkittävä osa kaupankäynnistä ja ihmisten arjen toiminnasta tapahtuu nykyisin verkossa. Teknologian ja digitalisaation kehityksen mukana kuluttajakaupan toimintaympäristö muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. On kuluttajan ja yritystoiminnan etu, että ostosten tekeminen verkossa on turvallista ja läpinäkyvää, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi kuluttajansuojalain 40-vuotisjuhlatilaisuudessa Helsingissä.

Hänen mukaansa merkittävä tekeillä oleva uudistus on kuluttaja-asiamiehen keinovalikoiman laajentaminen.

– Kuluttajaviranomaisten vahvat toimivaltuudet ovat tärkeää paitsi kuluttajien oikeusaseman turvaamiseksi myös elinkeinonharjoittajien tasapuolisten kilpailuedellytysten varmistamiseksi, ministeri sanoi.

– On asianmukaisesti toimivien yritystenkin etu, että lakia rikkovat yritykset saadaan kuriin. Kuluttajaviranomaisilla tulee olla riittävät toimivaltuudet epäkohtiin puuttumiseen. Olen kesäkuussa asettanut työryhmän, jonka tehtävänä on valmistella kuluttajaviranomaisten toimivaltuuksiin tarpeelliset uudistukset kuluttajansuojalainsäädännön tehokkaan noudattamisen varmistamiseksi, Häkkänen kertoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)