Antti Rinne. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Näitä veroja SDP kiristäisi

Sosialidemokraatit haluavat siirtää verotuksen painopistettä omistamisen verotukseen.

SDP haluaa kiristää muun muassa listaamattomien yritysten verotusta. Keskiviikkona julkistetun vero-ohjelman mukaan puolue siirtäisi verotuksen painopistetta työn ja kulutuksen verotuksesta omistamisen verotukseen.

– Veroilla rahoitetaan hyvinvoinnin takaavat julkiset palvelut ja etuudet. Sillä myös vähennetään eriarvoisuutta ja taataan kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne toteaa.

Kauppalehden mukaan vero-ohjelma on ennakkoarvioihin verrattuna sovittelevampi. Se sisältää vähemmän yksityiskohtaisia esityksiä verojen korottamiseksi kuin esimerkiksi viime syksyn varjobudjetti tai keväällä julkistettu eriarvoisuusohjelma.

Kansanedustaja Timo Harakan mukaan progressiivisen verotuksen tarve vain korostuu tulevaisuudessa.

– Veropohjaa tiivistämällä voimme keventää pieni- ja keskituloisten palkansaajien, yrittäjien ja eläkeläisten verotusta. Uudella työtulotuella kohdentaisimme veronkevennykset myös kaikkein pienituloisimmille palkansaajille ja näin tuettaisiin myös osa-aikaisten työllistymistä, Harakka sanoo.

– Tällä hetkellä veropohjassa on lukuisia aukkoja, joita hyödyntämällä verot voidaan joissain tilanteissa välttää jopa kokonaan. Laittaisimme esimerkiksi ulkomaiset eläke- ja sijoitusrahastot verolle perimällä niiden saamista osingoista lähdeveroa.

SDP korottaisi pienten pääomatulojen verotusta kahdella prosenttiyksiköllä 32 prosenttiin. Yli 30 000 euron pääomatuloja verotettaisiin nykyisen 32 prosentin sijasta 35 prosentilla.

Ohjelman mukaan omistamisen verotus on perusteltua, sillä siihen liittyvien verojen osuus on Suomessa EU:n keskiarvon alapuolella.

Perintö- ja lahjaverotuksessa SDP puuttuisi muun muassa sukupolvenvaihdosten matalaan verotukseen.

Asteittain toteutetut veromuutokset käynnistyisivät seuraavan hallituskauden aikana.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt