Verkkouutiset

Nyt kannattaa nauttia hangista – näin pakkaset jatkuvat

Pakkanen kiristyy viikonlopun jälkeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Alkavana viikonloppuna on tiedossa monin paikoin auringoista pakkassäätä, kertoo Foreca.

Lauantaina aurinko paistaa laajalti ja pakkaset lauhtuvat. Maan etelä- ja keskiosassa on päivällä kolmesta kymmeneen pakkasastetta ja pohjoisessa 10–15 pakkasastetta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Sunnuntaiaamua kohden pakkanen jälleen kiristyy. Etelässä pysytään noin kymmenen pakkasasteen tienoilla. Idässä ja pohjoisessa on paikoin kuitenkin 20 pakkasasteen lukemia.

– Laskiaissunnuntaina ei ole kovin montaa pilvenhattaraa Suomen yllä, taivas on laajalti selkeä. Pakkanen heikkenee iltapäiväksi. Aurinko lämmittää jo vähän, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas kertoo.

Ensi viikon mittaan pakkanen kuitenkin kiristyy, erityisesti maan eteläosissa. Aiemmissa ennusteissa näytti siltä, että Suomeen saattaisi tulla jopa plusasteita.

– Eli pakkaset eivät ole heti hellittämässä, vaan pikemminkin saattavat taas vähän kiristyä. Vasta ensi viikon loppupuolella näyttää selvemmin siltä, että Suomeen voisi tulla sadealue lännestä ja samalla vähän lauhempaa ilmaa – ja ennen kaikkea pilvisyyden lisääntyminen pitää pakkaset aisoissa.

– Tilanne kuitenkin elää koko ajan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että paukkupakkaset eivät enää palaisi tämän kuun loppupuolella. Maaliskuun lähestyminenkin alkaa jo väistämättä nostaa lämpötiloja. Eli eivätköhän talven kylmimmät hetket ole tuota pikaa ohi, Mäntykannas toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)