Verkkouutiset

Nokia vähentää Suomessa noin 350 työpaikkaa

Säästöohjelma etenee Nokian mukaan myös muissa maissa, mutta toimenpiteet vaihtelevat.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Teknologiayhtiö Nokia aloittaa Suomessa yhteistoimintaneuvottelut viikon kuluttua 22. tammikuuta. Yhtiö odottaa neuvottelujen johtavan noin 350 työpaikan vähennykseen tänä vuonna. Suunnitelmat koskevat kaikkia Nokian toimipaikkoja Suomessa paitsi Oulun tehdasta.

Nokialla on Suomessa tällä hetkellä yhteensä noin 6 000 työntekijää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

– Jatkuva kustannusten seuranta on elintärkeää toimialallamme ja suunnitellut muutostoimenpiteet ovat välttämättömiä Nokian pitkän aikavälin kilpailukyvyn turvaamiseksi. Tällaiset päätökset eivät ole helppoja ja teemme parhaamme tukeaksemme henkilöstöämme muutosprosessin aikana, kertoo Nokian maajohtaja Tommi Uitto tiedotteessa.

Nokia julkisti kolmannen vuosineljänneksen osavuosikatsauksen yhteydessä viime vuoden lokakuussa suunnitelmansa 700 miljoonan euron kustannussäästöjen saavuttamiseksi vuoden 2020 loppuun mennessä.

Maailmanlaajuinen uudelleenjärjestely- ja kustannussäästöohjelma etenee Nokian mukaan myös muissa maissa, mutta aikataulut sekä toimenpiteet vaihtelevat paikallisen lainsäädännön ja käytäntöjen mukaisesti.

Uiton mukaan kurinalainen toimintamalli pysyy Nokian kilpailuetuna, ja yhtiö säilyttää alan johtoaseman kustannusten hallinnassa, tuottavuudessa ja tehokkuudessa.

– Suomi tulee edelleen olemaan Nokialle tärkeä maa näiden tavoitteiden saavuttamisessa. Rekrytoimme jatkossakin avainteknologioiden osaajia kaikissa Suomen toimipisteissä, hän vakuuttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)